Politiikasta / Valtiotieteellinen yhdistys

60000 €

Politiikasta – yhteiskuntatieteet vaikuttamaan monialaisesti ja laajasti yhteiskunnassa

Tieteellinen tutkimus ja taiteellinen työ / niihin pohjautuva työ | Nelivuotinen

Politiikasta pyrkii laajentamaan toimintaansa vahvemmin monikanavaiseksi ja monialaiseksi sekä rakentamaan pitkäjänteistä ja entistä vaikuttavampaa yleistajuisen yhteiskuntakeskustelun kenttää Suomessa. Vuodesta 2012 saakka toiminut Politiikasta on tieteen yleistajuistamisen kentällä uraauurtava toimija, joka toimii esimerkkinä ja mentorina monille muille tieteenaloille, joilla pyritään kasvattamaan yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Monelle tutkijalle Politiikasta-lehteen kirjoittaminen on ensimmäinen kerta, kun he tavoittavat kotimaista yleisöä ajankohtaisilla analyyseilla. Politiikasta vaikuttaa jalkauttamalla tutkijat yhteiskunnalliseen keskusteluun, jonka tila 2010-luvun Suomessa on huolestuttavan kapea. Suuri osa politiikan ja yhteiskunta-alojen tutkijoista kirjoittaa lähinnä kansainvälisiin tiedejulkaisuihin, jolloin yhteys julkiseen keskusteluun Suomessa jää usein ohueksi. Demokratian ja poliittisen kehityksen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että kansalaisille on tarjolla yleistajuista yhteiskunta-analyysia suoraan tutkijoilta ilman median välikäsiä ja laadukkaasti toimitettuna. Panostamme seuraavien vuosien aikana seuraaviin osa-alueisiin: 1. Politiikasta verkossa (yleistajuiset artikkelit ja juttusarjat) 2. Politiikasta keskustelee (keskustelutilaisuudet) 3. Politiikasta kouluissa (kouluvierailut ympäri Suomea) 4. Politiikasta taidetta (politiikan analyysi taiteen keinoin) 5. Politiikasta videolla ja podcastina