METSÄSOTA JA RAUHA -dokumenttielokuvan tuotantovaiheen toteutus

Hakemuksen tiivistelmä

Pitkä dokumenttielokuva Metsäsota ja metsärauha kertoo ”jatkuvan kasvatuksen isän” Erkki Lähteen elämästä, jota määrittää vuosikymmeniä kestänyt kamppailu metsien puolesta. Se on samalla kamppailua tieteen- ja sananvapauden, oikeusvaltion periaatteiden, metsänomistajien ja kokonaisvaltaisen luontokäsityksen puolesta. Vaikka metsämaatieteen ja metsänhoidon emeritusprofessori Erkki Lähde on tieteen nimeen vannova tutkija ja piinkova talousmies, niin hän on myös näkymättömiä henkisiä luonnonilmiöitä ja -olentoja aistiva ihminen. Lähteen mukaan luontoa tutkitaan yleensä mekaanisina erillisinä osina, kun pitäisi ymmärtää se elollisena, ainutkertaisena kokonaisuutena. Ihminen ei ole tuon kokonaisuuden herra vaan sen osa. Tämän ymmärtäminen on muutoksen ja ihmiskunnan selviytymisen edellytys. Erkki Lähde nousi jo 1970-luvulla vastustamaan avohakkuisiin perustuvaa yhden totuuden metsäpolitiikkaa, nk. tehometsätaloutta. Kun Lähteen eri metsänhoitotapoja vertailevan tutkimuksen tulokset olivat ristiriidassa vallitsevan avohakkuulinjan kanssa, tutkimus kiellettiin, Lähteen maine loattiin ja hänet yritettiin vaientaa kyseenalaisin keinoin. Alkoi elämä hyljeksittynä tiedemiehenä. Tiede ja metsäpolitiikka eivät sopineet yhteen. Samoihin aikoihin virallisen linjan hyljeksimä toisinajattelija löysi henkisen metsäyhteyden. Rankka taival on jättänyt arpia ja vaatinut uhrauksia, mutta 86-vuotias Lähde ei ole luovuttanut, eivätkä ystävät ole hylänneet. Työ on tuottanut tulosta, sillä jatkuvan kasvatuksen suosio kasvaa ja häntä itseäänkin pyydetään usein luennoimaan. Ehkäpä ensi kertaa Lähde kokee, että muutos on oikeasti mahdollinen. Metsäsota ja metsärauha on myös näkökulma Suomen metsiä 70 vuotta hallinneeseen avohakkuisiin perustuvaan metsäpolitiikkaan. Erkin tarina auttaa ymmärtämään miten ja miksi olemme metsiemme suhteen nyt niin onnettomassa tilanteessa. Ilman tuota ymmärrystä on vaikea tehdä hyviä ratkaisuja. Huonoja on tehty jo liian pitkään.