Tutkijaliitto ry

102600 €

Käännökset kamppailussa -käännöshanke

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Kolmivuotinen

Ajattelun dekolonisaatio on Tutkijaliiton käännöshanke, joka alkoi vuonna 2019. Sen ensimmäisessä vaiheessa tavoitteeksi asetettiin esitellä suomenkieliselle yleisölle ajattelua, joka tuo esiin kolonisoitujen ja ulossuljettujen näkökulmia yhteiskuntaan ja luo käsitteitä, jotka pakottavat arvioimaan uudelleen yhteiskuntamme ja kulttuurimme perusteita. Hankkeessa käännetään kirjoja, jotka dekolonisoivat ajatteluamme: haastavat ja purkavat ajattelumme kolonialistisia kategorioita. Hankkeen toisessa vaiheessa jatketaan tätä käännöstyötä, mutta samalla avataan myös kysymys tällaisen työn luonteesta: mitä kääntäminen ja käännösten julkaiseminen näiden teemojen yhteydessä tarkoittaa? Jos ajattelun dekolonisaatio merkitsee ulossuljettujen tai alistettujen ryhmien vapautumista niille ulkoisista kategorioista, miten tekstien kääntäminen kielestä toiseen voi välttää vangitsemasta niitä uudelleen tällaisiin kategorioihin? Hankkeen toisessa vaiheessa käännetäänkin postkoloniaalisen ajattelun keskeisiä teoksia, joissa tämä metodologinen ja reflektiivinen taso on oleellinen osa tutkimusta. Käännökset antavat suomalaisille tutkijoille kipeästi kaivattuja välineitä tarkastella kriittisesti tiedon tuotannon kolonialistista historiaa ja purkaa akateemisen maailman eurosentrisiä rakenteita. Lisäksi hanke luo ja parantaa ainutlaatuisella tavalla käännöstyön puitteita: ensinnäkin se mahdollistaa taloudellisesti kääntäjien työskentelyn ja toiseksi osallistuu kääntämisen kulttuurin luomiseen, pyrkii muuttamaan sitä, miten käännöskirjallisuuden asema yhteiskunnallisesti ymmärretään.