Taiteen maisteri Haaslahti Hanna

8400 €

Ancestors-teoksen etäkäsikirjoitus yhdessä hollantilaisen ohjaajan Steye Halleman kanssa ja osallistuminen virtuaalisesti Sundance New Frontier Labiin

| Yksivuotinen

Ancestors on virtuaalitodellisuutta ja teatteria yhdistävä mediataideteos, jonka aiheena on ihmisen lisääntyminen ja uudenlaiset perhesuhteet tulevaisuudessa. Teoksen konsepti on luotu yhteistyössä Steye Halleman kanssa. Saimme viime viikolla tiedon että Ancestors on yksi kuudesta tänä vuonna Sundance New Frontier Labiin valituista projekteista. SNFL on merkittävä Pohjois-Amerikkalainen uuden median käsikirjoitus ja mentorointityöpaja (http://www.sundance.org/programs/new-frontier). Normaalioloissa labiin valitut taiteilijat matkustaisivat toukokuussa Utahiin viideksi päiväksi työskentelemään yhdessä, mutta tänä vuonna lab uudelleen organisoidaan täysin virtuaaliseksi. Kotiresidenssijakson aikana työstän käsikirjoitusta virtuaalisesti Steyen kanssa (joka on eristyksissä Amsterdamissa) sekä osallistun New Frontier Labin ensimmäiseen virtuaaliseen versioon toukokuussa. Käsikirjoituksen edistämisen ohessa, minulla on mahdollisuus myös kokeilla, tutkia ja ymmärtää, miten etätyön mahdollisuuksia voisi hyödyntää omassa työssäni paremmin myös jatkossa. Ancestors on immersiivinen kokemus rajatulle määrälle ihmisiä. Yleisön kasvot kaapataan esityksen alussa ja kasvoista syntetisoidaan esityksen päähenkilö, tulevaisuuden nainen. Hän on yleisön kuvitteellinen jälkeläinen, joka ottaa yhteyttä heihin tulevaisuudesta. Nainen kertoo oman perheensä ja sukunsa tarinan, jossa henkilöhahmoina esiintyvät yleisön virtuaaliset kopiot. Jokainen heistä on virtuaalista sukua päähenkilölle, luoden yleisön jäsenistä hetkeksi kuvitteellisen perheen, tulevaisuuden naisen sukulinjan.