professori Oinas Elina ja työryhmä (Sosiologipäivät 2021 -järjestelytyöryhmä)

10000 €

50. Sosiologipäivät -konferenssin järjestäminen

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Westermarck-seuran Sosiologipäivät on osallistujamääriltään suurin yhteiskuntatieteellisen alan konferenssi Suomessa, ja alan suurimpia myös Euroopassa. Vuotuisesti järjestettävään tapahtumaan osallistuu yhteiskuntatieteellisten alojen tutkijoita ja opiskelijoita ympäri maata ja ulkomaita myöten. Kevään 2020 Sosiologipäivät jouduttiin perumaan nopealla aikataululla, joten vuoden 2021 viideskymmenes juhlakokoontuminen on alallamme erityisen tärkeä. Seura juhlii myös 80-vuotista taivaltaan. Vuonna 2021 Sosiologipäivät haastaa yhteiskuntatieteilijät pohtimaan teemaa toivo. Päiville osallistuu sekä yhteiskuntatieteen harjoittajia yliopistoilta ja tutkimuslaitoksilta, myös sosiologian naapuritieteistä, sekä laaja joukko yhteiskunnallisia toimijoita ja mediaa, erityisesti päivien ollessa Helsingissä. 2021-päiville odotamme tavallista suurempaa poikkitieteellistä osallistujajoukkoa, mikä tekee järjestelyistä haastavia. Sosiologipäivät pyritään järjestämään siten, että kaikkiin työryhmiin tulee myös etäosallistumisen mahdollisuus, mikä on uutta Sosiologipäivien historiassa. Mikäli covid19-rajoitukset jatkuvat, järjestämme tapahtuman ainoastaan verkossa.