Ikimetsä, Matka sydämeen -lasten kuvakirja

Hakemuksen tiivistelmä

Ikimetsä on lasten kuvakirjasarja luonnontilaisten metsien merkityksestä ja luontosuhteen muodostumisesta. Tarinassa puut ja niiden kiertokulku on nostettu keskiöön metsää ylläpitävänä voimana, joka mahdollistaa elämän kaikille sen muillekin pienemmille ja suuremmille asukkaille. Kirjasarjassa tuon esille Suomen luonnon erityispiirteitä ja kerron metsässä tapahtuvista luonnonilmiöiden ihmeellisyydestä. Kuvituksessa korostan maalausjäljellä luontoomme liittyvää estetiikkaa ja mystiikkaa, jossa luonto ja metsä itsessään on elävä ja liikkuu. Ajatus Ikimetsästä syntyi lapsuuteni maisemissa Pohjois-Karjalassa, jossa alunperin kiinnostukseni taiteilijana luontoa kohtaan sai alkunsa. Joka vuosi palaan näihin tuttuihin metsiin ja seuraan niiden puiden kasvua. Ne ovat toimineet minulle tärkeänä kiintopisteenä vuosien varrella ja pysähdyn niiden äärelle reflektoimaan elämää. Viime aikoina huomioni on kiinnittynyt entisestään myös ympäröiviä metsiä uhkaaviin tekijöihin: talousmetsät ja etenkin avohakkuut ovat yleistyneet ja muuttavat luontoa kiihtyvällä vauhdilla. Ikimetsä-kirjasarjan ensimmäinen osa Matka sydämeen alkaa kun kaksi eläintä, Kettu ja Yökkönen, ystävystyvät yhteisen huolen äärellä: metsän laidalla puut ovat alkaneet kadota. Kumppanukset lähtevät selvittämään onko heidän kotimetsänsä vielä pelastettavissa. Heidän matkansa johtaa kohtaamisiin erilaisten metsää asuttavien olentojen kanssa ja tie vie lopulta syvälle metsän siimekseen, josta he saavat apua suurelta metsän valtiaalta. Kirja pureutuu metsän ytimeen, lajien väliseen liittoon, joka luo metsään juuri sen monipuolisen ihmeellisyyden. Se kertoo metsän herkän tasapainon horjumisesta avohakkuiden uhatessa sen monia asukkaita, sekä kasveja että eläimiä. Samalla kirja kertoo kahden päähenkilöhahmon kasvutarinan ja heidän luontosuhteensa muuttumisesta heidän oppiessaan lisää ympäristöstään, he löytävät uudenlaisen yhteyden metsään ja sitä kautta itseensä.