Apurahat ja residenssipaikat Tiede Lasten poliittis-moraalinen toimijuus suomalaisessa ilmastoliikkeessä Päähakija Yhteiskuntatieteiden maisteri Schalin Anton Myöntösumma 121000 € Tukimuoto Teemahaut Alat Sosiologia Myöntövuosi 2022 Jos omistat hankkeen, voit kirjautua sisään ja lisätä hankkeen tietoja. Kirjaudu sisään Jaa: Takaisin apurahalistaukseen Hakemuksen tiivistelmä Tutkin väitöskirjassani lasten ja nuorten ilmastopoliittista toimijuutta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen, kansainvälisten kyselyaineistojen ja tutkimushaastattelujen avulla. Lasten ja nuorten merkittävä rooli uudessa ilmastoliikkeessä on poikkeuksellinen, minkä vuoksi siitä on tärkeää muodostaa kattava tutkimustietoon perustuva kuva. Aihe on ollut kasvavan tieteellisen mielenkiinnon kohteena, mutta lasten poliittinen toimijuus suomalaisessa ilmastoaktivismissa on jäänyt vähemmälle huomiolle. Myöskään eri maiden arvoympäristöjen merkitystä ilmastoasenteille ei vielä tunneta. Tämän väitöskirjan tehtävänä on vastata näihin tiedontarpeisiin neljän tutkimusasetelman kautta. Ensimmäisessä artikkelissa koostan kansainvälisistä tutkimusjulkaisuista systemaattisen kirjallisuuskatsauksen, jossa tutkin ilmastokriisin ja -asenteiden roolia sukupolvien välisessä dynamiikassa ja tarkastelen lasten ilmastoaktivismia ja koululakkoliikettä mahdollisena sukupolvikokemuksena. Toinen artikkeli on kansainvälinen vertailututkimus, jossa analysoin sosiaalisten arvojen yhteyttä ilmastoasenteisiin Suomessa, UK:ssa, Puolassa ja Venäjällä ESS 2016 -kyselyaineiston pohjalta. Kolmannessa artikkelissa perehdyn alaikäisten asemaan Elokapinan kansalaistottelemattomuustoiminnassa oikeussosiologisesta näkökulmasta haastattelututkimuksen keinoin. Väitöskirjan viimeisessä artikkelissa selvitän ryhmähaastatteluilla, millaista on 14–17-vuotiaiden poliittis-moraalinen toimijuus suomalaisessa ilmastoliikkeessä. Takaisin apurahalistaukseen