Plan B: Selvitys ilmastomobilisaatiosta Euroopan Unionissa

Hakemuksen tiivistelmä

Tutkimuksen tavoitteena on valmistella ensimmäinen yksityiskohtainen suunnitelma siitä, miten ilmastonmuutos voidaan torjua reilusti ja kestävästi teollisuuden mobilisaatiolla, mikäli näin päätämme toimia.

Hanke ei toteutunut toivotulla tavalla. Koronan aiheuttamat vaikeudet ja häiriöt estivät alkuperäisen suunnitelman mukaisen yhteistyön rakentamisen muiden kotimaisten ja pohjoismaisten toimijoiden välillä, ja elvytyspaketti muutti hankkeen lähtöoletuksina olleita arvioita energia-alan investoinneista merkittävästi. Kun näistä vaikeuksista oli päästy eteenpäin, Venäjän hyökkäys Ukrainaan laittoi oletukset sekaisin jälleen kerran. Samaan aikaan uusiutuvan energiatekniikan odotettua paljon nopeampi eteneminen teki työn taustalla olleesta ajatuksesta kiihdyttää siirtymää teollisuuspolitiikalla jokseenkin vanhentuneen.

Hankkeen aikana syntyi kuitenkin huomattava määrä osaamista sotatalouden ja teollisuuspolitiikan historiasta, sekä luonnos yhteen ympäristörajoitteiden asettamisen haasteita käsittelevään kirjaan. Saamani palautteen perusteella uskon myös, että hankkeen aikana sosiaalisessa mediassa tehty tiedotustyö ajankohtaisista ympäristö- ja muista kysymyksistä oli arvokasta.

----

Ei vaadita loppuraporttia: väliraportti tehty keväällä 2023, apurahojen jäännös peruttu 15.6.2023 toisen työn takia / MP, säätiön toimisto.