Apurahat ja residenssipaikat

Muu kulttuurityö

Matkalla marginaalista valtavirtaan -Mentorointi ja portinvartijavalmennus vammaisten taiteentekijöiden urapolkujen kirittäjäksi

Taide- ja kulttuuriala näyttäytyy toimialana, jolla vammaisten ja viittomakielisten henkilöiden ammattimainen toimiminen on vähäistä, haasteellista ja usein käytännössä lähes mahdotonta. Vammaisten taiteilijapolut yleensä eriytyvät jo varhaisessa vaiheessa ja he jäävät esim. taidealan oppilaitosten mentorointitoiminnan ulkopuolelle. Hankkeessa kartoitetaan olemassa olevaa mentorointitoimintaa ja luodaan mentorointimalli, joka tavoittaa vammaisia tekijöitä ja mahdollistaa vammaisten taiteentekijöiden urakehitystä. Toimintamallin luomiseksi etsitään tarvittavat toimijat ja luodaan, myös maantieteellisesti, mahdollisimman laajat verkostot. Rakennetaan myös koulutusmalleja valmentamaan sekä mentoroijia että mentoroitavia. Samalla tavoitteena on koulia taidekentän toimijoita toimimaan yhdenvertaisemmin ja tekemään osallistumista mahdollistavia mukautuksia. Hanke yhdistää vammaisalan kulttuuritoimijoita ja taidekentän toimijoita. Kulttuuria kaikille -palvelun pääkumppani hankkeessa on vammaisjohtoinen Kulttuuriyhdistys Suomen EuCrea ry, joka edistää vammaisten taiteilijoiden mahdollisuuksia ja on esim. vuosittain pidettävän Cross Over -festivaalin tuottaja. Verkostoon kutsuttavia muita yhteistyötahoja ovat vammaiskentän kulttuuritoimijat, kulttuurialan koulutuksia tarjoavat oppilaitokset, mentoroinnin asiantuntijat ja kulttuurialan yhdenvertaisuutta edistävät tahot.

Matkalla-hanke oli tärkeä panostus usein katveeseen jäävien vammaisten ja viittomakielisten taiteilijoiden yhdenvertaisuuteen. Hankkeessa kartoitettiin keinoja vammaisten ja viittomakielisten henkilöiden urapolkujen mahdollistamiseksi taiteen alalla. Hankkeen pääkumppanina oli vammais- ja taidealaa yhdistävä Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry.

Hankkeessa benchmarkattiin Suomessa ja kansainvälisesti toimivia mentoroinnin ja taiteilijoiden tukemisen malleja sekä niitä keinoja, joilla taidealan yhdenvertaisuutta on edistetty eri maissa tai toisten vähemmistöryhmien kohdalla. Esimerkkien, tutkitun tiedon ja kuultujen kokemusten pohjalta suunniteltiin mallit taiteilijoiden tukemiselle ja taiteen portinvartijoiden kouluttamiselle. Käytännön toteutukseen päästään, jos hanke saa jatkorahoitusta.

Hankkeen aikana luotiin aiheen ympärille vahva yhteistyöverkosto, jossa on vammaisten, viittomakielisten ja muiden vähemmistöjen kulttuuritoimijoita, taiteilijoita ja taiteeseen suuntautuneita, taidealan oppilaitoksia, mentoroinnin asiantuntijoita, taidealan yhdenvertaisuutta kehittäviä toimijoita, vammaisten sotepalvelujen edustajia sekä taiteen alan portinvartijarooleissa toimivia, kuten tuottajia, rahoittajia, taiteilijajärjestöjä, opiskelija- ja ohjelmistovalintojen tekijöitä, kuraattoreja, kriitikoita ja taidehallinnon edustajia. Yhteydenottoja saimme myös kansainvälisesti.

Taiteilijoihin oltiin yhteydessä mm. Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry:n verkostojen kautta ja toteutettiin taiteilijatapaaminen etänä. Saimme runsaasti yhteydenottoja taiteilijoilta. Lisäksi luotiin Facebook-ryhmä Vammaiset ja viittomakieliset taiteilijat & liittolaiset. Jatkossa tavoitteena on järjestää mentorointia ja taiteilijoiden tukea sekä mahdollistaa taiteellista työtä yhdessä Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry:n, Vertaistaiteilijat-toiminnan ja Aineen Taidemuseon kanssa.

Matkalla-hankkeessa järjestettiin taiteen rahoittajien kanssa kaksi tapaamista, joissa keskusteltiin apurahojen hakemisen saavutettavuudesta ja rahoittajien tarpeista oppia vammaisten taiteilijoiden kohtaamista esteistä. Jos saamme jatkorahoituksen, rahoittajia koulutetaan Säätiöt ja rahastot ry:n kanssa. Tavoitteena on jatkossa myös mallintaa taidekoulutuksen valintakokeiden saavutettavuutta ja vammaisen taideopiskelijan tukea Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelma Nätyn kanssa. Vammaisuuden ja taiteen diskurssin kehittämistä on tavoitteena jatkaa Suomen Arvostelijain Liitto ry:n ja Kritiikki näkyy! -hankkeen kanssa.

Hankkeessa järjestettiin seminaari ja saatiin eri kanavissa aikaan julkista keskustelua ja näkyvyyttä vammaisten taiteilijoiden tilanteelle. Hankkeen työskentelyaika oli maaliskuusta 2020 helmikuuhun 2021. Hankkeen koordinaattorina työskenteli tanssija-esiintyjä Maija Karhunen.