Apurahat ja residenssipaikat

Taide

Jälkifossiilisten ja posthumanististen kuratoinnin muotojen kehittäminen

Itsenäinen kuraattori Jenni Nurmenniemi tutkii ja kehittää monitahoisesta ekologisesta näkökulman muutoksesta kumpuavia kuratoinnin muotoja. Kuratointiin on tavattu liittää mielikuvia hallinnasta, syvällisestä asiantuntemuksesta ja auktoriteetista. Tämän ja tulevien vuosikymmenten keskeiset kysymykset niin taiteessa kuin laajemmin yhteiskunnassa edellyttävät kuitenkin toisenlaisia otteita: monimutkaisuuden ja -muotoisuuden hahmottamista sekä yhdenvertaisuutta edistäviä käytänteitä. Kulttuurin kentällä tarvitaan uudenlaisia toimintamalleja, jotka huomioivat ihmisten ohella muut eliölajit ja materiaaliset prosessit sekä tavat, joilla nämä kytkeytyvät politiikkaan ja talousjärjestelmään. Työskennellen tiiviisti, monimuotoisesti ja pitkäkestoisesti taiteilijoiden, kirjoittajien ja tutkijoiden kanssa Nurmenniemi kehittää taidelähtöistä, kokeellista kuratoriaalista praktiikkaa. Siinä on aineksia jälkifossiilisesta ajattelusta, posthumanismista sekä feministisestä uusmaterialismista. Nurmenniemi sulauttaa näitä teksteissä, näyttelyissä, esityksellisissä sekä yhteisöllisissä tilanteissa joissa aikansa eläneet ajatusmallit ihmisen ja ympäristön suhteesta voivat nytkähtää uusille urille. Taide ei kuitenkaan palvele tai kuvita ekologista paradigman muutosta vaan sen muodot ja sisällöt informoivat ja inspiroivat sitä.

Koneen säätiön myöntämä puolivuotinen henkilökohtainen apuraha (vuoden 2019 heinäkuusta joulukuun loppuun) antoi minulle mahdollisuuden itsenäisen kuratoriaalisen praktiikkani kehittämiseen, tarkemmin sanoen tämän kehitystyön käynnistämiseen. Tavoitteenani oli käytännössä tutustua syvällisemmin kiinnostaviin toimijoihin, näyttelyihin, kirjallisuuteen ja ajankohtaiseen keskusteluun ekologisesti ohjautuvan nykytaiteen ympärillä kuin mitä aiemmassa institutionaalisessa kuraattorin positiossani oli mahdollista. Tärkein tälle työskentelyjaksolle asettamani tavoite oli kuitenkin oman praktiikkani kriittinen tarkastelu ja mahdollinen uudelleenlinjaus. Kuten hankekuvauksessa painotin, myös monimuotoisilla kokeiluilla ja taidelähtöisellä ajattelulla oli keskeinen rooli osana työskentelyjaksoani.

Apurahan turvin tutkin, kirjoitin, kuratoin - ja tein taidetta - niin Helsingissä kuin Yhdysvalloissa (New Yorkin Kulttuuri-instituutin mahdollistamassa residenssissä sekä itsenäisellä opintomatkalla Kaliforniassa). Vähentääkseni toiminnastani aiheutuvaa ilmastokuormitusta, tein vuoden 2019 aikana vain yhden, kolmen kuukauden pituisen ulkomaanmatkan, joka ajoittui apurahajaksolle. Puolen vuoden työjaksolle ajoittui itsenäisen tutkimus- ja kirjoitustyön ohella myös muun muassa merellistä mikrobiaalista elämää tarkasteleva 'Reclaiming Vision' -näyttely, jossa taiteen ja tieteen vuoropuhelu oli keskeistä (avajaiset HIAPissa elokuussa, yhteistyössä Helsingin Juhlaviikkojen kanssa). Syyskuussa puolestaan toteutin vedenalaisen, monilajisen kommunikaation mahdollista evoluutiota luotaavan kokeellisen kuunnelman Myriagon -yhteistyönä (taiteilijapartnerini Tuomas A. Laitisen kanssa). 'Wet Code' -kuunnelman ensiesitys tapahtui syyskuussa HIAP Suomenlinnassa osana Frame Contemporary Art Finlandin 'Rehearsing Hospitalities' -ohjelmaa. Tämän jälkeen teos otettiin myös osaksi TBA21 Academyn Ocean Archive:a. Se on myös esitetty radiossa Resonance FM:n 'Art of Change' -ohjelmassa keväällä 2020.

Monet apurahakauden aikana käynnistyneistä prosesseista ovat joko edelleen käynnissä tai kulminoituivat jakson päätyttyä. Hankkeen aikana tekemäni pitkä Pohjois-Amerikan matka oli esimerkiksi aivan olennainen sen suhteen, mihin suuntaan työskentelyni on ohjautunut kuluvan vuoden aikana. Tärkein matkalla vahvistunut oivallus oli se, ettei ekologisen muutoksen tarkastelu onnistu ilman sosiaalisen eriarvoisuuden huomioimista. Toisin sanoen yhdenvertaisuuden, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja intersektionaalisuuden kysymykset sekä rasisminvastainen työ tulivat vahvemmin osaksi toimintaani. Näiden silloittamisessa kriittisten posthumanististen ja jälkifossiilisten ajattelusuuntausten kanssa on tehtävää. Käytännössä tämä havahtuminen (esim. kulttuurikentän rakenteelliseen eriarvoisuuteen) näkyi mm siten, että aloitin Helsinki Art Institutions for Equ(al)ity -verkoston vapaaehtoiskoordinaattorina lokakuussa 2019. Tämä työ jatkuu edelleen ja informoi vahvasti myös ekologista ajatteluani. Tämä rakenteellinen herääminen sai minut myös hakemaan väitöskirjatutkijan paikkaa syksyllä 2020 Helsingin yliopiston monitieteisestä HELSUS / DENVI -tutkimusohjelmasta. Tutkimuksessani keskityn taidekentän organisaatioiden kestävyyssiirtymien tarkasteluun. Tarkastelen myös yhdenvertaisuusnäkökulmien mahdollista esiinnousemista osana siirtymäpolkuja. Tutkimustyö tulee tapahtumaan taiteelliseen toimintaan kytkeytyen, ja perustimme tätä varten kuraattori, Creative Climate Leader Anna-Kaisa Kosken kanssa työryhmän joulukuussa 2019.

Marras-joulukuussa 2019 keskityin kirjoittamiseen, ja tämän työn tuloksena syntyi muun muassa EDIT Median tilaama essee 'Polttava taide', jossa kiteytin havaintojani kuluneelta vuosikymmeneltä fossiili-intensiivisestä kansainvälisestä taidemaailmasta ja ekotaiteen kompastuskivistä sekä reflektoin kriittisesti omia toimintatapojani kuraattorina. Tekstissä pyrin paitsi summaamaan näitä ilmiöitä, myös kurottelemaan kohti jälkifossiilisia taidekäytänteitä. Kirjoitustyö tapahtui vuoden 2019 puolella, mutta teksti julkaistiin vasta tammikuussa 2020.

Kaikki nämä prosessit ovat edelleen tavalla tai tosella käynnissä tai käynnistäneet uusia prosesseja.

Takaisin apurahalistaukseen