Kotiresidenssissä: Apila Pepita Miettinen

Koneen Säätiö myönsi huhtikuussa 185 taiteen alan ammattilaiselle kolmen kuukauden työskentelyapurahan residenssiin, joka tapahtuu apurahansaajan omassa kodissa. Kotiresidenssiapurahalla säätiö pyrkii tukemaan taiteilijoita, joiden työtilaisuudet katosivat koronapandemian myötä. Esittelemme verkkosivuillamme kotiresidenssiläisiä ja heidän työskentelyään kevään mittaan. Ensimmäisenä on vuorossa sarjakuvataiteilja Apila Pepita Miettinen.

“Olen sarjakuvataiteilija Apila Pepita. Koneen Säätiön kotiresidenssissä työstän Ujo-sarjakuvaromaaniani. Ujo on omaelämänkerrallinen sarjakuva ujoudesta ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Käytän sarjakuvan pohjana luonnettani muokanneita muistoja sosiaalista tilanteista.

Residenssissä olen pohtinut sarjakuvieni visuaalista tarinankerrontaa. Haluan hajottaa sarjakuvakerronnan perinteitä ja luoda uutta omanlaista sarjakuvakerrontaani. Ujo-romaanissa kerronta on sirpaleista ja epälineaarista. Tärkeässä osassa on hiljaisuus, puhumattomuus. Pyrin jättämään tekstin mahdollisimman vähäiseksi ja kertomaan tarinan pääosin kuvilla.

Jo ennen pandemiaa tein töitä kotona suurimman osan ajasta. Olen hyvin introvertti, joten pystyn keskittymään työhöni parhaiten, kun minun ei tarvitse puhua kenellekään. Kotona oleskelu ei haittaa minua, oikeastaan nautin siitä suuresti. Olen ollut paljon virkeämpi ja tuotteliaampi nyt pandemian aikana. Vähäinen sosiaalinen kanssakäynti jättää minulle enemmän energiaa työskentelyyn.

Työskentelyni aikatauluttaminen on ollut minulle välillä haaste. Elämän velvoitteet jatkuvat kotiresidenssissäkin, enkä pysty täysin irtautumaan ja keskittymään sarjakuvan tekemiseen. Muut stressin aiheet vievät keskittymiseni välillä muualle. Jos en ole nukkunut hyvin tai jokin painaa mieltäni, on vaikea päästä luovaan mielentilaan.

Yritän käyttää hyväksi inspiraation hetket, kun ne tulevat ja piirtää silloin sarjakuvasivujen luonnoksia mahdollisimman paljon. Sarjakuvasivujen sommitelmien luominen on prosessissa vaikeinta. Mietin silloin tarkkaan sarjakuvani kerrontaa ja yritän viedä itseäni visuaalisena tarinankertojana eteenpäin. Itseni työntäminen tuntemattomalle alueelle on rankkaa, mutta tarpeellista. Pystyn onneksi piirtämään sarjakuvaa eteenpäin ilman täydellistä luovaa tilaa, kunhan minulla on hyvä luonnos valmiina alla. Voin sitten samalla kuunnella vaikka podcasteja, kun piirrän sivuluonnoksia puhtaaksi.

Meidät kotiresidenssiläiset on jaettu pienryhmiin. Ryhmän kanssa on kerran viikossa etätapaaminen Slackissa. Jokainen taiteilija esittelee omalla kerrallaan työskentelyään, ja me muut voimme kommentoida ja kysellä. On ollut virkistävää jakaa ajatuksia muiden alojen taiteilijoiden kanssa. Ryhmässäni on monia musiikki-, ääni- ja teatteritaiteen ammattilaisia. Nämä alat ovat minulle tuntemattomia. Aluksi minua hieman jännitti, mitä nämä taitavat taiteilijat ajattelevat sarjakuvistani. Kaikki ovat olleet onneksi hyvin ystävällisiä ja tsemppaavia. Olen saanut muilta raikasta näkökulmaa sarjakuvaani, mitä en olisi ehkä saanut, jos olisin vain pysynyt omassa sarjakuvakuplassani.

Olemme perustaneet palaute- ja tukiryhmän myös sarjakuvataiteilijakollegoideni kanssa, jotka työstävät nyt samaan aikaan omia pitkiä sarjakuviaan. Kun kotiresidenssin porukka on antanut minulle sarjakuva-alan ulkopuolista näkökulmaa, olen saanut kollegoiltani oman alani taitajien palautetta. Kummatkin näkökulmat ovat olleet minulle erittäin tärkeitä.

Kotiresidenssiläisten ja kollegoideni kommenteista olen saanut arvostusta Ujo-sarjakuvaprojektilleni. Kun kuulen, miten moni pystyy samaistumaan ujouteen ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, lämmittää se sydäntäni mutta myös surettaa. On tosi kurjaa, että monet muutkin ovat kokeneet ujouteen liittyvää häpeää sekä ahdistusta sosiaalisista tilanteista. Ymmärrän nyt, miten tärkeä tämä sarjakuva tulee olemaan.

Haluan viedä sarjakuvakirjan päätökseen kotiresidenssin jälkeen ja jatkaa oman uniikin sarjakuvankerronnan tyylini kehittämistä eteenpäin. Suunnitelmani on, että Ujo-sarjakuvakirja olisi valmis syksyllä 2021.”