Maria Lähteenmäki: Hyppy tuntemattomaan voi muuttaa elämän suunnan

Maria Lähteenmäki muutti elämänsä kertaheitolla, kun hän lähti Sodankylästä Helsingin yliopistoon lukemaan Suomen historiaa. Pitkän matkan seuraukset kantavat vieläkin professorin elämää.

“Lähdin Lapista, napapiirin takaa, omasta maastani. Ero Helsingin ja Sodankylän välillä oli niin suuri, että tuntui kuin olisi tullut ulkomailta”, nauraa Lähteenmäki. Historioitsijan silmät tuikkivat kun hän puhuu ja pirteä nauru tarttuu helposti.

Tyhjät ja kiviset monumentit eivät kertoneet nuorelle opiskelijalle mitään. Kieli ja tavat olivat kaupungeissa aivan erilaiset. Sodankylään jäivät perhe, kaverit ja tapa olla. Hyppy tuntemattomaan kuitenkin onnistui, sillä tahto päästä hakemaan ja rakentamaan uutta oli voimakas. Helsingissä Lähteenmäki ui opiskelijaelämässä kuin kala vedessä, eikä hän ole sen jälkeen pelännyt mitään.

“Mulla ei ollut verkostoja täällä, niin mä en ymmärrä pelätä auktoriteetteja ja pönöttäviä instituutioita. Mä en pidä niitä oikein suurempana, kuin ne ovat”, Lähteenmäki naurahtaa. Eikä hän vieläkään pelkää sanoa mitä ajattelee. Pulppuava puhe vie mukanaan, mutta jokainen sana on tarkkaan harkittu. Lähteenmäki uskoo, että omassa elämässään isoja hyppyjä tehneet näkevät asiat avarammin ja suvaitsevammin. Opiskelunsa alkuajan tyhjyyden tunteen vuoksi hän kokee suurta sympatiaa siirtolaisia, siirtotyöläisiä ja pakolaisia kohtaan.

“He ovat joutuneet jättämään kaiken. Sydämeni on heidän puolellaan.”

Lähteenmäen mielestä ei ole helppoa sanoa yksiselitteisesti mikä on rohkeaa ja mikä ei. Rohkeutta voi olla myös tekemättä jättäminen. Myös rohkeuden toinen puoli, pelko ja epävarmuus, ovat aina läsnä. Koneen Säätiössä hän haluaa tukea rohkeita avauksia, koska vaikeat ajat tarvitsevat rohkeita ihmisiä.

“Kun kaikilla on vähän ahdasta, niin nyt tarvitaan rohkeita näkemyksiä. Hei haloo, tää fasistinen ja rasistinen meno saa loppua! Ei voi olla niin, että sun vieressä istuva ihminen on vihollinen, koska se on erivärinen.”

Vuoropuhelu on paras tapa ylittää rajoja

Henkilökohtaiset ja kulttuuriset rajat ovat herkkiä aiheita ja kuumentavat tunteita.

“Saan pohjoista ja Karjalan rajaseutuja 1920–30-luvulla käsittelevistä kirjoistani kasapäin postia, myös vihapuhetta. Minusta se on hämmentävää, nehän ovat ihan vanhoja asioita! Historia kuitenkin auttaa ymmärtämään nykyisyyttä ja ”suhteuttamaan omaa angstisuutta”. Siksi vapaalla tieteen tekemisellä on suuri merkitys.” Lähteenmäki on saanut huomata, että kaikkien aiheiden tutkimista ei katsota oikein hyvällä, mutta siitä tutkija vähät välittää, vaan tutkii miten tahtoo.

Lähteenmäen mukaan kiristyvä tutkimuksen ohjaus valikoi yksituumaisesti tutkimuskohteita. Jaettavaa rahaa on rajallinen määrä ja se heijastuu tieteeseen. Kovat ajat korostuvat esimerkiksi arktisen tutkimuksen rahoituksessa.

“Me humanistit, yhteiskuntatieteilijät ja kulttuurintutkijat jäisimme lehdelle soittelemaan, ellei olisi vaihtoehtoisia rahoittajaorganisaatioita. Koneen Säätiö on systemaattisesti tukenut lähestymistapoja, jotka eivät sovi valtavirran pirtaan.”

Kansalaisaktiivit ja vaihtoehtoliikkeiden ihmiset nauttivat Lähteenmäen arvostusta, koska he kyseenalaistavat valtaa ja isoja pääomia suoraan hyötymättä siitä itse. Lasikaton tunteva professori arvostaa paljon historian rohkeita tekoja liittyen naisten asemaan ja tasa-arvon kehittymiseen ja korostaa valtavirran ja yleisten käsitysten uhmaamista vihapuheesta huolimatta. Poliitikkojen rohkeista teoista Lähteenmäelle tulee mieleen Koiviston inkeriläispolitiikka. Rajojen avaaminen inkeriläisille ja inkeriläistaustaisille oli ennenkuulumatonta.

Tutkijan pitää olla armollinen luovuudelle

Vuoden professori on tutkinut urallaan laajasti; rajoista ja totutuista tavoista turhia murehtimatta. Tutkimusta on syntynyt pohjoisista rajaseuduista, arktisesta alueesta, rajayhteisöistä, poliittisesta historiasta ja naishistoriasta. Kuten Lähteenmäki sanoo, kokonaisuudessa korostuvat rajaseudut ja köyhät naiset. Pienet ihmiset rakenteiden aallossa.

Yhteiskunnan muutos ja Lähteenmäen oma elämä ovat kulkeneet rinnakkain. 1970-luvun loppu pullautti Lähteenmäen syrjäseudulta pääkaupunkiin opiskelemaan ja taloudellinen nousukausi suorastaan imaisi vastavalmistuneen maisterin akatemiahankkeen tutkijaksi ja vuonna 1990 assistentiksi. Kun lama iski, Lähteenmäki oli jo seinien sisällä turvassa ja akateeminen urakehitys vauhdissa. Yhteiskuntahistorioitsija osaa suhteuttaa oman elämänsä maailman melskeisiin, ja siitä onkin tullut Lähteenmäen asenteen johtava lanka.

“Olen niin tavallisista oloista ja kaukaa, etten osannut ajatella tulevani tutkijaksi. Musta piti tulla vaan historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Yhteiskunnallinen aika ja rakenteet pyörähtivät sattumalta siihen malliin, että pikku-Maria lennähti vahingossa yliopistoon”, naurahtaa Lähteenmäki.

Lähteenmäen mielestä kokeilujen lisäksi vahva ja vankka perustutkimus pitää säilyttää. Rahoitusta ei saa kanavoida vain kiireisille muotialoille.

“Sillä tavalla olen vanhanaikainen, että tieteessä pitää istua peffalleen ja tehdä paljon töitä! Perustutkimus ei ole seksikästä ja se vaatii kunnollista aikaa ja rahoitusta, mutta se on välttämätöntä”, Lähteenmäki perustelee.

“Ajattele jos me lopetettaisiin historiantutkimus. Saisitte lukea jotain 1950-luvulla julkaistuja artikkeleita”, Lähteenmäki summaa nauraen.

Rohkeaa on: Uskallus kyseenalaistaa totuuksia ja hypätä pois mukavuusalueeltaan. Rohkeaa voi olla myös ei-teko. Kaikki rohkeus ei ole aina konkreettista. Rohkeaa on vastustaa tarvittaessa valtavirtaa ja isoja valtarakennelmia. Puhua demokratiasta, eettisistä arvoista, ympäristöstä ja yhdenvertaisuudesta.

Rohkeaa ei ole: Alistaa ja nöyryyttää heikompia, toistaa vanhaa, puhua kovaa, olla välittämättä yhteisestä hyvästä, ajaa vain omaa etuaan.

BIO:

Maria Lähteenmäki, s. 1957, on Itä-Suomen yliopiston arktisen tutkimuksen ja Suomen historian professori sekä Pohjoismaisen historian dosentti Helsingin yliopistossa. Hän oli Koneen Säätiön hallituksen jäsen 2011–2015.

Lähteenmäen väitöskirja käsitteli suomalaisia naisia työväenliikkeessä 1910-30-luvulla. Tutkii tällä hetkellä Arktista aluetta, Viipurin julkisia muistomerkkejä poliittisina merkkeinä ja Sivakan ja Rasimäen syrjäkyliä Pohjois-Karjalassa Itä-Suomen yliopiston monikymmenvuotisessa tutkimusprojektissa.

Perhe: Naimisissa. Kahden lapsen äiti.

Harrastaa mökkeilyä Lapissa ja Hämeessä, etnografista kirjallisuutta, matkailua ja talvisin avantouintia Joensuun jääkarhuissa naispuolisten professorikollegoiden kanssa.

 

Teksti: Kaskas media