Mikä on mahdollista tutkimustekstille? Kuusi Vuoden Tiedekynä -ehdokasartikkelia jättävät lukijaan jäljen

Vuoden Tiedekynä 2026 -ehdokkaat osoittavat, että suomenkielisessä tutkivassa kirjoittamisessa on tilaa kaavamaisuuksia kaihtaville tavoille puhutella lukijaa.

Tieteellisissä julkaisumuodoissa voi nähdä kaventumista ja kaavoittumista: akateemisia tekstityöläisiä arvioidaan mittaamalla julkaisuja, joista korkeimmat pisteet kertyvät englanninkielisten julkaisukanavien määrämittaisista ja -muotoisista artikkeleista.

Tiedekynä-ehdokkaat näyttävät kuitenkin tulosohjaukselle vastakkaisen suunnan. Tutkivan kirjoittamisen käytäntöjä luodaan myös suomeksi, ja ehdokasartikkelit tekevät tilaa kirjoittamiselle, joka etsii aiheelleen oman äänen ja tavan puhutella lukijaa.

Koneen Säätiön vuosittain jakama Vuoden Tiedekynä -palkinto myönnetään tieteelliselle julkaisulle, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. Tänä vuonna esiraati arvioi noin 700 vuosina 2023–25 ilmestynyttä suomenkielistä tutkimusartikkelia humanistisilta aloilta, joista kuusi on ehdolla palkinnonsaajaksi.
 
Tutkivan kirjoittamisen mahdollisuuksista
 
Palkintoehdokkuuden saaneet tekstit näyttävät, mihin tieteellisen kirjoittamisen kehys taipuu. Tieteellinen teksti ei pelkästään välitä tietoa vaan myös synnyttää sitä: kirjoittaminen voi olla paikka, jossa ajatus- ja käsitteellinen työ tapahtuu.

Tieteellinen artikkeli voi esimerkiksi välittää kokemuksen intiimistä suhteesta ja asettaa samalla kysymyksiä intiimiyden kategorisointia välttävästä luonteesta. Tutkimusteksti voi myös haastaa ajattelua manifestinomaisella otteella tai palauttaa moniselitteisyydelle arvon filosofisen kysymisen lähtökohtana.

Samalla kirjoittajat ovat tehneet käännöstyötä ja ehdottaneet käännösratkaisuja, jotka avaavat suomen kieleen ja suomenkieliseen ajatteluun uusia mahdollisuuksia.
 
Vaikuttava tutkimus jättää jäljen

”Tieteellisen tekstin lukemisen aiheuttamasta mielihyvästä ei juuri puhuta, sillä se ei ole tieteen ensisijainen tehtävä. Silti näiden tekstien parissa viihdyin, sain oivalluksia ja jopa liikutuin”, kertoo esiraatiin kuulunut Johanna Osváth.

”On erityinen taito osata kirjoittaa monimutkaisista ja haastavistakin aiheista tieteellisen artikkelin muodossa niin, että lukija todella tuntee jotain. Juuri humanistinen tutkimus mahdollistaa mielestäni tällaisen mielihyvän jättämän jäljen. Silloin voidaan puhua tieteen vaikuttavuudesta.”

Osváth on kriitikko ja toimii kirjallisuuslehti Nuoren Voiman päätoimittajana. Hänen kanssaan esiraadissa toimi tiedetoimittaja, kriitikko Kyösti Niemelä.

Myös Niemelä korostaa tekstien puhuttelevuutta: ”En etsinyt virheettömyyttä enkä helppolukuisuutta vaan tunnetta siitä, että joku on sanomassa minulle jotain”.

Koneen Säätiöstä esiraatiin kuului tiede- ja taiderahoituksen johtaja Kalle Korhonen, joka oli mukana julkaisujen esikarsinnassa ja lopullisen ehdokaslistan muodostamisessa.

Palkintotilaisuus toukokuussa

Tämänvuotisen Tiedekynä-voittajan valitsee Riikka Rossi, joka toimii kotimaisen kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa. 25 000 euron arvoisen palkinnon saaja julkistetaan keskiviikkona 13.5.2025 Lauttasaaren kartanolla järjestettävässä tilaisuudessa.

Palkintotilaisuus on kaikille avoin ja kokoaa yhteen tiedetekstityötä tekeviä ja muita tiedejulkaisemisesta kiinnostuneita suomenkielisestä tieteellisestä kirjoittamisesta käytävän keskustelun äärelle.  
 
Vuoden Tiedekynä -palkinnon tarkoituksena on vahvistaa suomenkielisen tieteellisen kirjoittamisen asemaa ja arvostusta. Vuodesta 2010 lähtien jaettu palkinto on yksi Suomen merkittävimmistä alallaan, ja se myönnetään vuorovuosin humanistisen, yhteiskuntatieteen ja ympäristöntutkimuksen alan kirjoittajille.

Vuoden 2026 Tiedekynä-ehdokkaat ja esiraadin valintaperusteet (huomaathan, että avoimesti verkossa saatavilla olevat julkaisut on linkitetty luetteloon):  

Alonzo Heino, ”Rajoitetut ja rajoittamattomat: Eläinten ja ihmisten taitavuudesta sekä ympäristösuhteesta saksalaisen luonnonfilosofian valossa”, Tiede & Edistys 1/2025, 42–59.

Artikkelissaan Heino tutkii ihmisten ja muunlajisten eläinten välistä erottelua saksalaisessa valistuksen ja romantiikan ajan luonnonfilosofisessa ajattelussa. Heino käyttää rikasta kielellistä ilmaisupalettia ja viihdyttää lukijaansa haastavasta aiheestaan huolimatta. Artikkeli perustelee vetävästi, mitä juuri saksalaisella luonnonfilosofialla on annettavanaan nykypäivän ajattelulle. Erityismaininta nokkelista väliotsikoista!

Isa Hukka, ”Turvallista tilaa rampauttamassa”, Suomen Queer-tutkimuksen Seuran Lehti 1–2/2025, 34–53.

Hukka saa lukijan puolelleen selkeällä ja rohkealla argumentaatiolla. Hän kehittää rampafilosofian kehyksessä suomenkielistä sanastoa luovasti ja myös soveltaa sitä konkretiaan – jo artikkelin otsikko on esimerkki kekseliäästä kaksoismerkityksestä. Pioneerityötä rampafilosofian alalla jo pidempään tehnyt Hukka tarkentaa artikkelissaan tyhjiin tai ulossulkeviin kielenkäytön tapoihin. Hukka ehdottaa tilalle toisia ja laajentaa näin suomenkielisen tieteellisen ja poliittisen ajattelun mahdollisuuksia.
 
Saija Isomaa, Hanna Samola & Matias Nurminen, ”Parinmuodostuskertomukset transmediaalisena lajikenttänä 2000-luvun kirjallisuudessa, televisiossa ja elokuvassa” teoksessa Samola, Isomaa & Nurminen (toim.) Romanssikertomukset 2000-luvulla: Parinmuodostuksen juonia ja murtumia kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa (Tampere University Press 2024), 16–41.

Lukijalle anteliaassa artikkelissaan Isomaa, Samola ja Nurminen kuvaavat laajan historiallisen katsauksen kautta parhaillaan käynnissä olevia kulttuurin ilmiöitä tarkentaen kirjallisuuden, elokuvan ja television parinmuodostuskertomuksiin. Artikkelissa on paljon vetävästi ja lukijaystävällisesti jäsenneltyä usean kirjoittajan keräämää tietoa. Laajasta aiheestaan huolimatta artikkeli on ekonomisesti kirjoitettu ja kuvaa aihettaan eloisasti ja puoleensavetävästi.

Suvi Kuokkanen, ”Harkiten, harkitsematta, hybriksen hurmassa: Tahallisuus ja mielentila väkivalta- ja henkirikostuomioiden tekijöinä klassisessa Ateenassa”, Kriminologia 1/2023, 39–59.

Kuokkanen osoittaa, että humanistinen tutkimus sopii moneen paikkaan, esimerkiksi Kriminologia-lehteen. Artikkelissaan hän avaa selkeästi ja mukaansatempaavasti klassisen Ateenan kansantuomioistuimen toimintaa, tarkentaen kysymykseen siitä, miten henkisen tilan suhde moraaliseen vastuuseen ymmärrettiin. Kuokkanen kääntää ja selittää kreikkalaiset termit selkeästi. Hän valitsee kiehtovia esimerkkejä havainnollistamaan käsitteitä ja niiden käyttötarkoituksia klassisessa ajassa.

Erika Ruonakoski, ”Epäsuoran filosofian mahdollisuudet: Tiennäyttäjinä Søren Kierkegaard ja Christine de Pizan”, Niin & Näin 2/2023, 55–68.

Voiko filosofia argumentoida taiteen kautta? Artikkelissaan Ruonakoski pohtii filosofian mahdollisuuksia ilmaista itseään kielellisesti epäkonventionaalisin tavoin. Ruonakoski kuvaa, kuinka epäsuoraksi filosofiaksi nimittämässään traditiossa tuodaan esiin asioiden monimutkaisuus ja vedotaan lukijan oivalluskykyyn. Selkeästi, kauniisti ja monipuolisesti kirjoitetussa artikkelissaan Ruonakoski pohtii, voiko epäsuora filosofia toimia esimerkiksi vastavoimana yhteiskunnan polarisaatiolle.

Charlotta Wolff, ”Pyyteetön rakkaus, intohimoinen ystävyys: Miesten väliset suhteet 1700-luvulla”, Historiallinen aikakauskirja 122, 136–154.

Artikkelissaan Wolff analysoi queer-historian kehyksestä rakkaudellista kirjeenvaihtoa kahden historiallisesti tunnetun hahmon välillä. Tekstissä säilyy jännite tavalla, joka on harvinaista tieteelliselle artikkelille. Kirjeiden lainausten riemukas, kuvaileva kieli valuu myös artikkelin ilmaisuun. Wolffin artikkeli osoittaa, että romanttisen rakkauden ja ystävyyden raja on häilyvä eikä aina ole mielekästä suhtautua niihin kategorioina, vaan luontevana jatkumona. Rakkauden historiallinen kirjo on rikas niin tunteessa kuin kielessä.