Vilma Bader

Taiteilija

Kuva: Jussi Virkkumaa

Olen Mauritiuksella syntynyt taiteilija, joka asuu Gadigalien maassa Australiassa, joten olen taiteellisessa työssäni jo pitkään pohtinut paikkaan, siirtolaisuuteen ja ekologisiin muutoksiin liittyviä kysymyksiä. Saaren kartanon residenssin aikana aion luoda käsin ommeltuja tekstiiliteoksia, joiden teema juontaa juurensa Mynämäelle ja sen ympäröivään maisemaan. Projektini on aktiivinen, mutta tunkeilematon yritys kuvastaa paikan arkeologiaa. Minua kiinnostaa se, miten ihmisen toiminta muokkaa maisemaa ja miten maisema puolestaan muokkaa ihmistä. Teoksen muotoutumiseen vaikuttavat kävely, havainnointi, aineiston kerääminen ja kohtaamiset sekä paikalliset kertomukset ja pohdiskeluun käytetty aika residenssin ympäristössä. Käyttämällä tekstiilejä, käsinompelua, kerrostamista ja luonnonvärjäystä aion kokeilla sommitelmia, jotka luovat tekstuuria ja toimivat aineellisina tallenteina paikassa vietetystä ajasta. Käytän mahdollisuuksien mukaan myös kierrätysmateriaaleja tai luonnonmateriaaleja. Residenssin ansiosta voin myös pohtia Suomessa kohtaamiani asioita suhteessa niihin ympäristömuutoksiin, jotka ovat vaikuttaneet kokemuksiini muualla, kuten merenpinnan nousu ja korallien haalistuminen Mauritiuksella, metsäpalot Australiassa sekä Suomen talvien muutokset.

Vilma Bader on Mauritiuksella syntynyt australialainen taiteilija, joka asuu ja työskentelee Bidjigal- ja Gadigal-kansojen maassa. Hänen praktiikkansa ulottuu useisiin eri ilmaisuvälineisiin ja taiteenaloihin, kuten maalaustaiteeseen, kuvanveistoon, tekstiilitaiteeseen ja performanssiin, jotka yhdistyvät usein installaatioiden kautta. Tekstiilitaide on keskeisessä asemassa hänen teoksissaan, ja työt on ommeltu kokonaan käsin. Hän arvostaa tätä menetelmää, koska se muodostaa yhteyden kodintöihin ja yksityisyyteen pohtien samalla kehon ja paikan välistä suhdetta. Kävely on myös osa hänen taiteellista toimintaansa, sillä se on keino kokea ja ymmärtää maisemaa. Hän on kävellyt 1 530 kilometriä Pohjois-Espanjan ja Portugalin halki sekä 275 km Keski-Australian aavikon läpi. Viime vuosina hänen tutkimuksensa ja luova työnsä ovat keskittyneet muualla maailmassa sijaitseviin paikkoihin ja yhteisöihin kulttuurienvälisen tarinankerronnan kautta. Bader suoritti kuvataiteiden tohtorin tutkinnon Sydneyn yliopiston Sydney College of the Arts -korkeakoulussa vuonna 2013 Australian Postgraduate Award -apurahan turvin.