Sara Pajunen

Viulisti, säveltäjä, ääni- ja kuvataiteilija

”Mine Songs: Sounding an Altered Landscape” eli ”Kaivoslauluja: Muuttuneen maiseman ääniä” on henkilökohtainen, pitkäaikainen projekti, joka tutkii Pohjois-Minnesotan muuttunutta maisemaa USA:ssa, taiteilijan lapsuuden kotiseudulla. Viimeisen puolentoista vuosisadan ajan Mesabi Iron Range -kaivosalueen maaperää on tuhottu rautamalmin louhintaprosessissa teräksen tuottamiseksi – saman teräksen, joka auttoi amerikkalaisten ponnisteluja toisen maailmansodan aikana ja jolla on rakennettu suuri osa Yhdysvaltojen infrastruktuurista. Hankkeessa käytetään erilaisia välineitä (kuten perinteistä säveltämistä, epäperinteisiä graafisia musiikin symboleita, liikkuvaa kuvaa, arkistoääntä, ympäristön ääntä ja/tai käsiteltyä ääntä) monimutkaisen ja provosoivan kuvauksen luomiseksi alueesta, joka henkii amerikkalaisia narratiiveja ja joka on tällä hetkellä jakautunut poliittisesti kahtia.

Kotiresidenssini aikana luon ”Kaivoslaulujen” puitteissa ääni-installaation, jota varten sävellän Kaivoslauluja-ääniteoksen ja teen kokeiluja Mesabin kaivosalueelta hankittujen kuvien ja äänien suhteesta. Työssäni minua kiinnostaa henkilön alistamisen teema ja se, miten ympäristön ja ihmisen välinen suhde on käännetty päälaelleen niin, että ihminen on asetettu valta-asemaan. Käytän erilaisilla mikrofoneilla tallennettuja ympäristötallenteita sävellyksen perustana ja annan äänen ominaisuuksien sanella musiikillisen reaktioni. Minä, ihminen, otan toisarvoisen roolin vahvistaakseni ympäristötallenteen luontaista voimaa ja musiikillisia ominaisuuksia. Kuvan avulla etsin (usein yläpuolelta) näkökulmia, jotka korostavat sekä valtavaa tuhoa että valtavaa kauneutta ja näin haastan vallitsevan amerikkalaisen pakkomielteen kaksijakoisista johtopäätöksistä.

WWW.SARAPAJUNEN.COM
SARA@SARAPAJUNEN.COM
MINE SONGS