Paul Kalemba

kuvataiteilija

Paul Kalemban (s. Melbourne, 1980) tuoreimmat teokset tutkivat luonnon ja ekologian käsitteitä antroposeenissa löytöesineiden ja asetelmien kautta. Hän saa inspiraation töihinsä luonnontieteistä ja nykyajan  ympäristöfilosofiasta sekä esineisiin perustuvasta kerronnasta, ilmiöistä ja absurdeista tilanteista.

Kalemban vaikutteina ovat hänen  ”luonnossa” kävellessään löytämänsä esineet, joista hän kokoaa leikkisiä nykyajan ekologisia ja paikkaan liittyviä tarinoita kertovia rakennelmia ja asetelmia. Hänen monitieteelliset  työnsä ulottuvat piirustuksista ja paperille tehdyistä töistä valokuvaukseen, uusiin sekatekniikoihin ja veistoksiin.

Kalemba on valmistunut Vrijen yliopistosta Amsterdamissa, missä hän opiskeli digitaalista taidetta ja sekatekniikkaa, sekä kuvataiteen maisteriksi Victorian College of Artista Australiassa. Hänen töitään on ollut esillä Australiassa, Koreassa, Saksassa, Suomessa ja Islannissa. Hän voitti Hume-taidepalkinnon vuonna 2018 ja on ollut finalistina lukuisissa kansallisissa taidekilpailuissa.

Kalemba on ollut mukana monissa taiteilijaresidensseissä ja toteuttanut useita poikkitieteellisiä hankkeita, joissa hän on tehnyt yhteistyötä erilaisten laitosten kanssa kuten australialainen puistoyhdistys Parks Victoria, kunnallinen australialainen alkuteollisuuden laitos, Australian taideneuvosto ja Islannin kuvataiteen yhdistys. Hän on luonut väliaikaisia julkisia veistoksia esimerkiksi Melbournen kaupungille ja Hepburnin maakunnalle. Hänen piirustuksiaan, veistoksiaan ja seinämaalauksiaan on yksityisissä, julkisissa ja institutionaalisissa kokoelmissa esimerkiksi Hepburnin ja Nillumbikin maakunnissa sekä Victoria University -yliopistossa Australiassa.