Özge Akarsu

elokuvantekijä ja kuvataiteilija

Kuva: Jussi Virkkumaa

Olen Brysselissä asuva turkkilainen elokuvantekijä, kuvataiteilija ja taiteellinen tutkija.
Residenssijaksoni aikana Saaren kartanossa aion keskittyä kahteen aiheeseen: parhaillaan työstämäni animaatiodokumentin Nomosin käsitteelliseen ja visuaaliseen kehittämiseen sekä uuteen tutkimusaiheeseeni Artists at Risk (vaarassa olevat taiteilijat).

Nomos kertoo poliittisista naisaktivisteista, jotka ovat joutuneet järjestelmällisen valtiollisen väkivallan kohteeksi. Naisten todistajalausuntojen kautta aion paljastaa, kuinka valtion mekanismeilla voidaan mielivaltaisesti työntää lait ja ihmisoikeudet syrjään, ja kuinka valtio, joka määrittelee oikeutemme ja velvollisuutemme yhteiskunnan jäseninä, ”purkaa” meidät. Miksi jotkut ihmiset julistetaan ei-toivotuiksi henkilöiksi? Miksi heidän elämäänsä väheksytään ja heidät suljetaan poliittisten rakenteiden ulkopuolelle? Miten valtio luo tyhjiön, ”laittoman” tilan oikeusjärjestelmän ja sen instituutioiden kautta? Residenssijaksoni aikana keskityn viemään molempia aiheitani visuaalisesti ja teoreettisesti eteenpäin ja teen visuaalisia kokeiluja, animaatiotestejä ja tuotan tekstiä.

 

Özge Akarsu on belgialais-turkkilainen elokuvantekijä ja kuvataiteilija. Hän on taiteellinen tutkija (tohtorikoulutettava) teatteriin, elokuvaan ja ääneen erikoistuneessa Royal Institute for Theatre, Cinema, and Sound (RITCS) -instituutissa Brysselissä. Tällä hetkellä hän kehittää Flanders Audiovisual Funds (VAF) -säätiön rahoittamaa animaatiodokumenttia. Hanke on valittu Cannesiin, Focus SCRIPTiin ja Torinon Talents and Short Film Marketiin ja on ansainnut Koneen Säätiön apurahan ja residenssin Saaren kartanossa.