Ksenia Yurkova

The Figures of Non-Utterance (Puhumattomuuden kuvat) 

Taiteilijoiden vaino ei ole mikään uusi ilmiö, eikä se rajoitu pelkästään autoritaarisiin hallintoihin. Demokratioissa sortomekanismit ovat usein seurausta yritysten eduista, uskonnollisesta moralismista, institutionaalisesta itsesensuurista tai markkinoiden saalistuskäytännöistä. Butler kuvailee tätä pakkovallan järjestelmäksi, jossa sanattomat säännöt määräävät, millainen ilmaisu on sallittua. Saksalaisessa sosiologiassa puhutaan käsitteestä ”vorauseilender Gehorsam” eli oletettujen odotusten vapaaehtoisesta noudattamisesta, joka tapahtuu jo ennen kuin mitään käskyä on annettu. Tämä vapaata toimintakykyä koskeva illuusio vahvistaa totalitaarista ajattelutapaa, kun taas Noelle-Neumannin ”hiljaisuuden kierre” osoittaa, että eristyneisyyden pelko syrjäyttää henkilökohtaisen vakaumuksen. Nykyään sanan- ja ilmaisunvapauden perustuslailliset takeet eivät monissa valtioissa vastaa median pirstoutumisen ja tietojen avoimuuden todellisuutta. Nämä digitaaliset ekosysteemit voivat asettaa taiteilijat, ja etenkin maastamuuttajat tai maanpaossa olevat, valvonnan alaisiksi ja todelliseen vaaraan laillisista suojakeinoista huolimatta.

Itsesensuuri syntyy harvoin tyhjästä. Kieltäytyminen käsittelemästä kiistanalaisia aiheita, kliseiden toistaminen tai estetiikan ”gelatinoituminen” (Grzinic) ovat kaikki poliittisia eleitä (Rancière). Arendt totesi vuonna 1967, että epämiellyttäväksi koettu mutta tosiasioihin perustuva totuus kohtaa ennennäkemätöntä vihamielisyyttä ja muuttuu usein tabuksi huolimatta siitä, että se on yleistä tietoa. Joissakin tapauksissa epäsuora ilmaisu ei ole harhauttava valinta, vaan eloonjäämiskysymys.

Vainoa koskevat tilastot ovat karua luettavaa. Vaikka Freemuse-järjestö dokumentoikin tilanteen jatkuvaa kärjistymistä, ilmoitetut tapaukset ovat silti vain jäävuoren huippu. Suurinta osaa tapauksista ei edelleenkään ilmoiteta, sillä julkisuus vaarantaa usein turvallisuuden. Tiedämme vain vähän taiteilijoiden selviytymisstrategioista, itsesuojelumekanismeista tai sisäisistä ristiriidoista. Ilmaisu muuttuu epäsuoraksi, peitellyksi tai määrittyy sen puuttumisen kautta, ja juuri tämä näkymättömyyden järjestelmä on tutkimukseni keskiössä.

Saaren kartanon residenssin aikana aion tehdä tätä tutkimusta kolmessa eri muodossa: taiteilijoiden kanssa tehtävinä tekstipohjaisina haastatteluina, niistä koostuvana videoesseenä, johon sisällytetään performatiivisia osuuksia, sekä valokuvausyhteistyönä haastateltujen taiteilijoiden kanssa, jotka haluavat pysyä nimettöminä. Muotokuvaus tallentaa läsnäolon vaarantamatta turvallisuutta. Esitystavat – valokuvaus, montaasi tai kollaasi – sovitaan yhdessä, ja niiden avulla visualisoidaan lähestymistapoja läsnäolon ja poissaolon väliseen kuiluun.