Residenssitaiteilijat ja -tutkijat

Esitystaide, performanssi

Kaisa Salmi

taiteilija

Kaisa Salmi (s. 1968) on helsinkiläinen taiteilija, joka on tunnettu ympäristö-, performanssi-, video- ja osallistavasta taiteesta. Hänen työnsä käsittelevät yhteiskunnallisia, poliittisia ja sosiaalisia aiheita. Useat työt muuntuvat yhteisötaiteeksi yleisön osallistuessa omaehtoisesti tai kutsuttuna.

Keväällä 2013 hän ohjasi väitöskirjatyönsä suurperformanssin ”Fellmanin pelto – 22 000 ihmisen elävä monumentti” ja dokumentaarisen elokuvan Fellmanin pelto Lahdessa. Palkittuun teokseen osallistui 10 000 ihmistä. Elokuvaa on esitetty useissa museoissa ja se kuuluu Kiasman kokelmiin.

Saaren kartanossa hän jatkaa sisällissota-aiheen työstämistä laajemmassa kokonaisuudessa. Suunnitteilla on SOVINTO näyttely/uudenlainen taiteellinen museopohja, joka toteutuu usealla paikkakunnalla jokaiselle paikkakunnalle räätälöitynä kokonaisuuksina: installaation, performanssin ja muiden taiteiden keinoin. Kahden valinnaisen sisäänkäynnin (valkoinen ja punainen ovi) avaa maailmoja suomalaisten puhumattomuuden syihin sovinnon hengessä. Tapahtumat valittuine päähenkilöineen dokumentoidaan elokuvaksi. Mynämäellä Salmi etsii paikallisia henkilötarinoita ja valmistaa ovet paikkakunnalla olevien vanhojen ovien inspiroimana.

Salmi on koulutukseltaan taiteen ja teatteritaiteen maisteri sekä tohtoriopiskelija Aalto-yliopiston taiteen laitoksella.