Isaac Chong Wai

Taiteilija

Taiteilija

Teen residenssini Saaren kotiresidenssinä, jossa työstän projektia nimeltä ”Diktaattorien kuolemat uudelleen lavastettuina”. Siinä tutkin, kuinka eri diktaattorien kuolemat on ikuistettu, minkälaisia muistamisen menetelmiä ja historiankirjoitusta niihin liittyy stigmaattisena historiallisena tosiasiana ja samalla käytän uudelleen lavastusta taiteellisen työn kautta keinona muistaa ja muistuttaa, ettemme saa unohtaa näitä asioita tulevaisuuden vuoksi. Tutkimus keskittyy historiallisiin tosiseikkoihin diktaattorien kuolemasta, heidän muistomerkkeihinsä ja yleisön reaktioihin, kun diktaattorien kuolemasta on ilmoitettu.

Kotiresidenssin aikana haluan lukea ja miettiä sekä keskustella säännöllisesti muiden residenssin taiteilijoiden ja apurahan saajien kanssa. Olisi mielenkiintoista ymmärtää myös, miten he kaikki työskentelevät ja tuottavat taideteoksia. Pyrin residenssijakson aikana keskittymään tutkimukseen ja hankkeeni kehittämiseen.

Tietoa työtavoistani: Luen ja pohdin rauhassa niin, että muodot, järjestykset ja asioiden väliset yhteydet sekoittuvat mielikuvituksessani ja niistä muodostuu uusia kuvauksia. Työn kehitysvaiheessa tapaan tutkia asioita, että pystyn vastaamaan kysymyksiin kuten: mistä se muodostuu? Jos se on ihmiskäsin tehty, miksi sitä sanotaan luonnolliseksi? Miten valheet on laadittu ja mikä niiden tarkoitus on? En välttämättä löydä vastausta, mutta minusta vastaamattomat kysymykset ovat aina mielenkiintoisempia kuin kysymykset, joihin löytyy selkeä vastaus. Työstän näitä kysymyksiä ja rakennan niiden kautta taideteokselle käsitteelliset puitteet.

WWW.ISAACCHONGWAI.COM

ISAAC CHONG WAI on valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Hongkongin baptistiyliopiston kuvataiteen akatemiasta sekä julkisen taiteen ja uusien taidestrategioiden maisteriksi Bauhaus-Universität Weimarista Saksassa. Hän on pitänyt soolonäyttelyitä Blindspot-galleriassa Hongkongissa (2019), Zilberman-galleriassa Berliinissä (2019), Kunstraum-galleriassa Münchenissä (2018), Goethe-instituutissa Hongkongissa (2018) ja Bauhaus-museossa Weimarissa (2016). Hänen töitään on ollut esillä Soulissa Korean modernin ja nykytaiteen kansallismuseossa, Innsbruckin biennaalissa ja IFFR:ssä Rotterdamissa (2020), nykytaiteen museossa Taipeissa ja Guangdong Times -museossa Kantonissa (2019), M+ -museossa ja Para Site -taidekeskuksessa Hongkongissa (2018), Stiftung Brandenburger Torissa ja Haus der Kulturen der Weltissä Berliinissä (2017), Deutsche Künstlerbundissa Berliinissä ja Gwangju Media Art -festivaaleilla (2016), Kunstfest Weimarissa Saksassa ja Macura-museossa Serbiassa (2015) sekä Moskovan museossa nuoren taiteen biennaalin yhteydessä (2014). Hänen teoksensa kattavat useita eri medioita kuten performanssit, installaatiot, maalaukset, videot, valokuvaus ja sekatekniikat. Hän muuttaa ihmiskehon jännitteet, väliintulot ja vuorovaikutuksen ihmisten suhteutumistapojen mikrokosmokseksi yhteiskuntajärjestelmissä. Henkilökohtaisten tapahtumien ja globaalien ilmiöiden vaikutuksesta hän soveltaa työhönsä kollektivismin ja individualismin, geopolitiikan, siirtolaisuuden, historiallisten traumojen, identiteettipolitiikan ja julkisuuden teemoja. Hän työskentelee ja asuu Berliinissä ja Hongkongissa.