Daphne Dragona

Kuraattori ja kirjailija 

Kuva: Jussi Virkkumaa

Kahden kuukauden residenssini aikana aion tutkia aineen ja materiaalisuuden roolia taiteen ja kuraattorin työkäytäntöjen muodostumisessa ilmastokriisin keskellä. Haluan (työ)nimellä ”Stories of Matter” kulkevan tutkimukseni kautta tarkastella kysymyksiä kuten: Muuttuuko suhteemme aineeseen ympäristöromahduksen aikoina? Mitä muistoja materiaaleilla on nykyään, ja miten taide ilmentää niitä? Voivatko taidealan laitokset tukea elävään tai maatuvaan aineeseen perustuvien teosten kasvavaa genealogiaa? Teen työtä kuraattorina ja olen opiskellut media- ja musiikkialaa, arkeologiaa ja taidehistoriaa, joiden pohjalta haluaisin tarkastella uudelleen käsitystä taiteesta perintönä ja yhteisenä asiana. Haluan tutkia sitä, miten tuleville sukupolville jätetty perintö saattaa olla hyvin erilainen verrattuna siihen, jonka me perimme, perustuen itse materiaaleihin, joita on käytetty. Osana tutkimustani pyrin tarkastelemaan asiaan liittyviä käytäntöjä sekä kuvailemaan ja pohtimaan sitä merkitystä, ja myös spekuloimaan sillä, joka päättäväisellä muutoksella siirtyä käyttämään luonnollisia, orgaanisia, kompostoituvia ja uudelleenkäytettäviä materiaaleja voisi olla taidemaailmalle. 

 

Daphne Dragona on Ateenassa ja Berliinissä työskentelevä kuraattori ja kirjailija. Tämän hetkisessä työssään hän käsittelee kohtuutalouden tuomia haasteita taiteelle ja kulttuurille sekä teknologian moniselitteistä roolia ilmastokriisin aikakaudella. Hänen näyttelyjään ja projektejaan on esitellyt muun muassa Onassis Stegi, transmediale, LAboral, EMST ja Akademie Schloss Solitude. Hänen artikkeleitaan on julkaistu useissa kirjoissa, erikoisjulkaisuissa, aikakauslehdissä ja näyttelyluetteloissa, kuten Intellect, Diaphana Press, Springer, Sternberg Press, ja Leonardo Electronic Almanac. Dragona opettaa kuraattorin työkäytäntöjen teoriaa, digitaalisen taiteen näyttelyiden suunnittelua ja historiaa Joonian yliopiston audiovisuaalisen taiteen laitoksella.