Carlos Zerpa

Kirjoittaja, tuottaja

Carlos Zerpa. Kuva: Jussi Virkkumaa

Saaren kartanon residenssissä tavoitteenani on viimeistellä ja saada valmiiksi käsikirjoitus nimeltä LOA, Kill Your Masters, joka on ensimmäinen animaatioelokuvani. Olen kirjoittanut sen yhdessä rakkaan ystäväni ja kollegani Maria AlejandraNana” Rojasin kanssa. Hanke alkoi vuonna 2020 halusta tutkia Venezuelan Zambos-kapinaa ja sen tarkoitus oli herättää uudelleen intohimomme vallankumouksen ajatusta kohtaan. Prosessi sai meidät katsomaan kauemmas taaksepäin ja tutkimaan siirtomaavallan vastaisten vallankumousten juuria eli Haitia. Hanke on meille tapa palata juurillemme ja kyseenalaistaa vallankumoukselliset uskomuksemme.

Vaikka LOA käsittelee päällisin puolin Haitin orjuus- ja itsenäistymisprosesseja, sen dramaattinen kaari enteilee siirtomaavallan jälkeistä perintöä nykypäivään liittyvillä heijastumilla ja ristiriidoilla. Elokuva EI ole kauhutarina, vaan tarina voimaantumisesta uhrautumisen, nokkeluuden ja taikuuden avulla kommenttina mustien uskontojen demonisointia vastaan länsimaisessa kulttuurissa.

Käsikirjoituksen ytimessä on orjaksi joutuneen orvon Rosalien ja Madeleinen, hänen omistajasta äidiksi muuttuneen naisen välinen suhde. Uskon, että residenssi antaa meille mahdollisuuden päästä uusille läheisyyden ja haavoittuvuuden tasoille tarinankerronnassa, jotta voimme ruokkia hahmojamme omien traumojemme ja ristiriitojemme tislautuneilla versioilla. Toivon myös, että Saari tuo hankkeellemme näkyvyyttä ja auttaa meitä tavoitteessamme löytää kokenut tuottaja, joka haluaisi tukea meitä tällä matkalla.

 

Venezuelassa vuonna 1984 syntynyt Carlos on Caracasissa asuva käsikirjoittaja, luova tuottaja ja katutaiteilija. Hänen luova praktiikkansa on syntynyt tarinankerronnan, kuvataiteen ja sosiaalisen sitoutumisen risteyskohdassa ja on saanut innoituksensa globaalin etelän konkreettisesta kamppailusta. Hän pyrkii työssään voimaannuttamaan aliedustettuja hahmoja luomalla rajoja rikkovia, mukaansatempaavia ja epäkunnioittavia kerrontakeinoja.

Vuonna 2010 hän oli mukana perustamassa ECL-MECHA -yhteistyöhanketta ryhmässä, jonka kanssa hän on luonut useita palkittuja katutaide-, toimituksellisia ja animaatioprojekteja, kuten sarjat A Piece of Peace (www.pieceofpeace.co), Karetabla (www.karetabla.com) ja FILO, transmediatarinan CHAMBA (2018), kirjat Mural y Luces (2012) ja Alerta que Salpica (2015), PLoMO-lehden (2011–2014), essee-elokuvan The Mine (2015) ja animoidun dokumenttisarjan Voices for Peace, Kolumbia (2017) jne. Katutaiteilijana hän on suunnitellut ja maalannut kymmeniä kannanottoja Venezuelan, Kolumbian, Brasilian, Ecuadorin, Kuuban, Espanjan ja Argentiinan seinille.

Hän on myös toinen riippumattoman julkisen ENGRAPO-koulutushankkeen perustajista ja toimii siinä opettajana. Hanke tutustuttaa nuoret visuaaliseen viestintään välineenä, jonka avulla he voivat ymmärtää ja muuttaa todellisuuttaan.

Hän on alumni seuraavissa: Berlinale Talents (Saksa, 2022), Sacatar Institute (Brasilia, 2021), Global Cultural Relationships Platform (2021), IsLab (Puerto Rico, 2020), Sundance Collab (USA, 2020) ja Bridging the Gap (Espanja, 2019). Lisäksi hän on ApaLab Pitch -kilpailun voittaja (Argentiina, 2019).