Ayọ̀bámi Adébáyọ̀

Kirjailija

Residenssin aikana aion työstää surun, muistin, sukupuolen ja digitaalisen median teemoja.

Työstän osia romaanistani, jonka alustava nimi on The Daughters (Tyttäret). The Daughters -romaani käsittelee ensisijaisesti neljää sisarta, jotka pitävät huolta rappeuttavaan Alzheimerin tautiin sairastuneesta äidistään. Sisarusten kertomukset ovat kirjeiden, päiväkirjamerkintöjen ja some-postauksien muodossa, ja naiset joutuvat kohtaamaan kaunansa äitiään, toisiaan ja ainutta veljeään kohtaan, joka oli äidin lempilapsi ja murhattiin murrosiässä. Romaani keskittyy perheen surun ja menetyksen intiimeihin yksityiskohtiin, mutta tutkii myös nigerialaisissa perheissä yleistä poikalasten suosimista.

Prosessiini kuuluu paljon lukemista ja pohtimista ennen kuin aloitan kirjoittamisen. Uskon, että romaanin yksityiskohdat ja suunta selkeytyvät minulle pikkuhiljaa. Eräs romaanin neljästä osasta koostuu kokonaan postauksista sosiaalisessa mediassa. Tässä tietoisena pyrkimyksenäni on luoda ja viestiä hahmon tietoisuudesta pääasiassa hänen kanssakäymisensä kautta sosiaalisessa mediassa. Osaan postauksista kuuluu nuorimman tyttären valokuvia kukista.

WWW.AYOBAMIADEBAYO.COM

Ayọbámi Adébáyọ on kirjoittanut kirjan ”Älä mene pois”, joka voitti panafrikkalaisen 9mobile-kirjallisuuspalkinnon. Kirja on päässyt loppusuoralle naisten kaunokirjallisuuden Baileys-kilpailussa, Wellcome-kilpailussa ja Kwani? käsikirjoitus-kilpailussa. Se valittiin myös kansainvälisen Dylan Thomas -kilpailun ja Dublinin kirjallisuuskilpailun loppusuoralle. New York Times nimesi kirjan ‘Älä mene pois’ vuoden merkittäväksi kirjaksi ja The Guardian, The Economist, The Wall Street Journal ja muut julkaisut ovat valinneet sen vuoden parhaaksi kirjaksi. Se on julkaistu tai sitä parhaillaan valmistellaan julkaistavaksi 20 kielellä 24 maassa. Ayọbámin kirjoituksia on julkaistu The New York Timesissa, Wasafirissa, Ellessä, BBC:ssä, The Guardianissa ja monessa muussa julkaisussa.  MacDowell Colony, Ledig House, Sinthian Cultural Centre, Hedgebrook, Ox-bow School of Arts, Saaren kartano ja Ebedi Hills ovat myöntäneet hänelle apurahoja tai residenssipaikan. Hänellä on englanninkielisen kirjallisuuden kandidaatin ja maisterin tutkinto Obafemi Awolowo -yliopistosta Ifessä, Nigeriassa. Lisäksi Ayọbámilla on luovan kirjoittamisen maisterin tutkinto East Anglian yliopistosta Isossa-Britanniassa, missä hänelle myönnettiin kansainvälinen luovan kirjoittamisen stipendi.  Vuonna 2017 hän voitti Future Awards Africa -palkinnon taiteen ja kulttuurin luokassa.