Apurahat ja residenssipaikat

Muu kulttuurityö

Vienan Karjalan Paanajärven kylän kulttuuriaarteiston pelastaminen tuhoutumiselta

Hakemuksen tiivistelmä

Apurahaa haetaan Vienan Paanajärven kylän asuttujen sekä säilytettäviksi ja restaurointikelpoisiksi luokiteltujen rakennusten kattojen korjaamiseen kestävällä ja kylän kulttuurihistoriallisen arvon huomioon ottavalla kattomateriaalilla. Paanajärven kylä on viimeinen suuri ja ehjä rakennuskannaltaan säilynyt kyläkokonaisuus, joka edustaa Kalevalalle runoaineksen antanutta kulttuuria. Suomi on Karjalalle velkaa Kalevalastaan. Siksi Paanajärven kylän arvokkaimpien rakennusten pelastaminen kattoja korjaamalla olisi yksi sopiva tapa lyhentää tuota velkaa.

Hankkeen nimi: Vienan Karjalan Paanajärven kylän kulttuuriaarteiston pelastaminen tuhoutumiselta

Hankkeen tavoitteena oli Vienan Paanajärven kylän asuttujen sekä säilytettäviksi ja restaurointikelpoisiksi luokiteltujen rakennusten kattojen korjaaminen kestävällä ja kylän kulttuurihistoriallisen arvon huomioon ottavalla kattomateriaalilla.

Koronan aiheutti rajojen sulkeutumisen, jonka vuoksi alun perin vuonna 2020 toteutettavaksi aiottu hanke päästiin aloittamaan vasta syksyllä 2021 (mihin oli haettu lupa Koneen Säätiöltä). Hanke jatkui vuoden 2022 elokuun loppuun asti. Hanke saavutti tavoitteensa. Huonokuntoiset katot kunnostettiin kestävällä kattohuovalla, mikä takaa rakennusten säilymisen vuosikymmenten ajaksi.