FT Kivikero Hanna

117900 €

Uuden ajan kalatori: merelliset resurssit ja ihmisen vaikutus Itämeren eläimiin uuden ajan Ruotsin valtakunnassa

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Itämeri ja sen resurssit ovat, ja ovat olleet, tärkeitä merta ympäröiville kulttuureille. Yhden suurimman murtovesialueen saastuminen ja luonnonresurssien ylikulutus ovat vaikuttaneet kielteisesti eläinpopulaatioihin. Tutkimuksen tavoitteena on luoda kuva kalojen, vesilintujen ja hylkeiden laajamittaisesta kaupallisesta käytöstä uuden ajan Ruotsin valtakunnassa, ja selvittämää ihmisen kuluttamisen mukanaan tuomia muutoksia kyseisiin populaatioihin. Hanke tulee hyödyntämään tullitilejä ja kruunun määräyksiä, joiden perusteella selvitetään kala-, hylje- ja vesilintutuotteiden kaupallista levintää ja mahdollisia kalastukseen ja metsästykseen kohdistuneita rajoituksia. Arkeologisten luuanalyysien perusteella luodaan kuva eläinten levinnästä eli mistä eläinjäänteitä valtakunnan alueella löytyy. Tämän lisäksi turskan, silakan/sillin ja hauen luista tullaan ottamaan isotooppi ja aDNA-näytteitä, joiden perusteella kalojen levinneisyyttä ja populaatioita voidaan tutkia otoksenomaisesti. Hankkeen myötä saadaan selkeämpi kuva Itämeren ympäristöhistoriasta, meressä elävien eläinten hyötykäytöstä ja ihmisten kuluttamisesta uudella ajalla. Lajien esiintyminen ja hävinneisyys voi myös tuoda tietoa ilmastonmuutoksista, koska jotkin lajit ovat herkkiä suolapitoisuuden ja lämpötilan muutoksille. Kalojen kemialliset analyysit tulevat lisäämään tietoutta turskan, silakan/sillin ja hauen populaatioiden kehitysestä Itämeressä.