PhD Lyons Minna ja työryhmä

221900 €

Understanding bystander anti-racist action in the context of higher education

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

Etnisiin vähemmistöihin kuuluviin ihmisiin kohdistuu Suomessa paljon rasismia ja syrjintää. Akateemisen maailman oletetaan usein olevan edellä tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa, mutta rasismi on silti läsnä myös yliopistoissa, joissa sen kohteeksi joutuvat etnisiin vähemmistöihin kuuluvat opiskelijat. Vaikka monet ihmiset myös tuomitsevat rasismin, uhrit jäävät lähes aina yksin kokemuksensa kanssa. Tämä monitieteellinen ja -menetelmällinen tutkimushanke tarkastelee korkeakoulukontekstissa ilmenevää rasismia sivustaseuraajien näkökulmasta ja pyrkii löytämään keinoja, joilla ”hiljainen enemmistö” voisi nousta puolustamaan heitä, jotka joutuvat arjessaan kohtaamaan rasistista häirintää ja syrjintää. Rasismia sivusta seuraavien havainnoijien näkökulmaa ja potentiaalia rasismin torjunnassa ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa, vaikka heihin kohdistuvat interventiot voisivat olla tehokas työkalu yhteiskunnan myönteisten ryhmäsuhteiden edistämisessä. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on kuitenkin ensin ymmärrettävä sivustaseuraajien käyttäytymistä – rasismiin puuttumista ja puuttumatta jättämistä. Tässä hankkeessa kartoitamme muun muassa sitä, mitkä tekijät estävät ja edesauttavat rasistisiin ja syrjiviin tilanteisiin puuttumista ja miten syrjinnän kohteena olevat ihmiset kokevat sivustaseuraajien toiminnan. Tutkimushankkeesta saatuja tuloksia tullaan myöhemmin hyödyntämään kehitettäessä interventiota, jolla sivustaseuraajien anti-rasistista toimintaa voitaisiin tukea. Onnistuessaan tämä (sosiaali)psykologian ja kasvatustieteen tutkimusmenetelmiä ja asiantuntemusta yhdistävä tutkimushanke voisi siten olla osaltaan luomassa tasavertaista ja monimuotoista suomalaista yhteiskuntaa. Tämä tavoite on erityisen ajankohtainen nyt, kun kansalaisliikkeiden myötä ihmiset ovat enenevässä määrin heränneet huomaamaan ympärillään olevan eriarvoisuuden. Tähän eriarvoisuuteen puuttuminen vaatii rohkeita avauksia – sekä tutkijoilta että sivustaseuraajilta.