Audiovisuaalinen suunnittelija Hyvönen Ville

8400 €

Taiteellisen praktiikan kehittäminen äänitaiteen ja kokeellisen musiikin piirissä etsien, kehittäen ja dokumentoiden parhaita käytäntöjä yhteisölliseen tekemiseen etäältä

| Yksivuotinen

Viime vuosien aikana olen siirtänyt tekemistäni elokuvasta ja teatterista takaisin äänen ja musiikin pariin josta aikanaan aloitin, ja startannyt äänitaiteen ja musiikin parissa useita yhteistyöprojekteja lukuisien muusikoiden, äänitaiteilijoiden ja elokuvantekijöiden kanssa, mutta eri maissa ja paikkakunnilla asuminen on tuonut haasteita töiden etenemiselle ja loppuunsaattamiselle. Kotiresidenssi on loistava mahdollisuus etsiä, kokeilla ja dokumentoida parhaita etätyökäytäntöjä jotka soveltuvat äänitaiteeseen, mediataiteeseen ja musiikkiin. Sekä teknisesti, filosofisesti että pragmaattisesti. Aiheeni ovat usein mietiskelyä Suomessa asumisen ja suomalaisuuden välisessä tilassa, taiteellista tarkkaavaisuutta digitalisoituvassa arjessa sekä unen ja arjen läpi kulkevan liikenteen tarkastelua ja kontrollointia uuden teknologian avulla. Työssäni törmäytän usein modernia teknologiaa ja traditiota, kuten yhteistyössäni kantele muusikko Eva Alkulan kanssa, kansanmuusikko Johanna Tarkkasen sekä laulaja Emmi Kujanpään kanssa, sekä hyödyntäessäni 50 vuotta vanhaa nauha-teknogiaa yhdessä digitaalisen äänenmuokkauksen kanssa. Residenttijakson aikana haluan kokeilla reaaliaikaista vuorovaikutusta video- ja ääniyhteyden kautta, mutta samalla tutkia myös riippumattomuutta tietoverkoista ja käyttää analogista mediaa, eli postittaa ääni- ja videonauhoja, nauhureita, valokuvia sekä kokeellisia instrumentteja taiteijoiden välillä. Tämä käytöntö mahdollistaa "tehokkaasta toimistoetätyöstä" hyvällä tavalla poikkeavan työskentely rytmin. Olen aina käyttänyt improvisaatiota olennaisena metodina live-esityksissä ja äänitaiteen tekemisessä yhdessä, ja pyrin myös tutkimaan miten improvisaatioon perustuvien live-konserttien järjestäminen olisi mahdollista etä-yhteyden kautta. Digitaalisten työkalujen käytön suhteen minulla on vanha aikanaan Pikseliähky -työni aikaan omaksuttu open source -eetos, eli pyrin ensi-sijaisesti löytämään ratkaisut avoimen lähdekoodin työkaluja käyttäen.