Kuvataiteen kandidaatti Miettilä Minna

7200 €

Taiteellinen työskentely yksityisen tilan käsitteen viitekehyksessä

| Yksivuotinen

Viimeaikaisen työskentelyni keskiössä on ollut yksityinen tila kulttuurisena, poliittisena ja esteettisenä käsitteenä. Olen ollut kiinnostunut muun muassa vetäytymisen ja näkymisen halun välisestä dynamiikasta, sisä- ja ulkotilan erottumisesta ja sekoittumisesta, asumisen kulttuurihistoriasta ja erityisesti modernismin ideoista ”universaalista”, ”luokattomasta” arkkitehtuurista. Korona-viiruksen aiheuttamassa eristäytymisen pakossa tämä viitekehys tietenkin näyttäytyy täysin uudessa valossa. Toisaalta se tuo erityisen vahvasti esiin eri asumisjärjestelyihin globaalisti ja paikallisesti liittyviä eroja ja lieveilmiöitä, kuten esimerkiksi yksinäisyys tai lähisuhdeväkivalta. Yksityisyyden käsite sen nykyisessä, intimiteetin merkityksessä liittyy kapitalismin syntyyn ja siihen liittyvään työ- ja vapaa-ajan eriytymiseen. Tähän eriytymiseen kuuluu myös työn luokittelu ns. tuottavaksi ja reproduktiiviseksi työksi, jotka taas tunnetusti ovat yleensä jakautuneet sukupuolitetusti heteronormatiivisen perheen kautta. Asunto on yhtäaikaa yhteiskunnallisia normeja toisintava ja toisaalta yhteiskunnalta ”suojaava”, haaveilua ja yksityistä ilmaisua mahdollistava tila. Koti vastaa suojan ja turvan tarpeisiin, mutta sen merkitys emotionaalisen, taloudellisen ja luovan panostamisen kohteena on myös osa uusliberalistisen sosiaalisen erillisyyden järjestelmää. Minua kiinnostavat yksityisen tilan käsite ja käytännöt yhtenä kulttuurimme nykytilan kulmakivistä. Olen viimeisen puolentoista vuoden ajan työskennellyt edellä esittelemäni aihepiirin parissa. Prosessin puitteissa näyttämäni työt ovat olleet pääasiassa tilallisia teoksia. Residenssijakson aikana haluaisin ”siivota pöydän” ja työskennellä mahdollisimman kokeilevasti ja avoimesti. Toisaalta haluan palata tutkimaan aiheita ja materiaaleja, joihin tutustuminen on jäänyt puolitiehen, kun teosten valmistuminen on ollut etualalla.