Muusikko, lauluntekijä, artisti Keränen Hannu

43200 €

Taiteellinen työskentely soolona ja 22-Pistepirkko -yhtyeessä

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Taiteelliseen työskentelyyni apurahakaudella sisältyy sävellys- ja sanoitustyötä sekä yhtyetoimintaa 1) soolona, 2) duona Leija Lautamajan ja 3) 22-Pistepirkko -yhtyeen kanssa. 1) SOOLO Apurahakaudella syvennän tuoretta identiteettiäni sooloartistina (laulu ja sähkökitara). Sävellän, sanoitan ja sovitan englanninkielisiä pop-rock -kappaleita toiselle albumilleni. Uusi musiikki vaatii pitkäjänteisiä musiikillisia kokeiluja eri instrumenteilla, kitaran vireillä, äänitystekniikoilla ja laulunkirjoitusmetodeilla erotakseen tarpeeksi 22-Pistepirkon tuotannosta. 2) DUO Työskentelen duona MuM Leija Lautamajan kanssa. Lautamaja (s. 1990) on pohjoismaiseen kansanmusiikkiin erikoistunut haitaristi. Työstämme yhdessä englanninkielistä soolomateriaaliani. Lisäksi valmistamme suomenkielisen ohjelmiston. Tähän asti englanniksi laulaneena tutkin laulukielen vaikutusta sävellyksiin, taiteelliseen ilmaisuun ja laulutapaan sekä tunteiden välittämisen työkaluna. Sävellämme, sanoitamme ja sovitamme musiikin saumattomasti yhteistyössä. Suomenkielinen ohjelmisto on erillinen osa työpalettia – samat muusikot, eri yhtye. Tavoitteenamme on luoda duosta vakiintunut, helposti liikuteltava yksikkö, joka voi esiintyä sekä suurilla lavoilla että akustisissa intiimeissä tilaisuuksissa. Teemme apurahakaudella 10 kotikonsertin sarjan pääkaupunkiseudulla. 3) 22-PISTEPIRKKO 2022 on 22-Pistepirkon 40-vuotisjuhlavuosi. Yhtye julkaisee 17. studioalbuminsa sekä jäsenneltyjä julkaisuja menneisyydestä ja valmistaa kolme uutta musiikkivideota. Esiinnymme aktiivisesti Suomessa ja kansainvälisesti. Alkuvuonna valmistamme keikkaohjelmiston vanhoista ja uusista kappaleista kiertueita varten. Helmikuussa yli 10 vuoden julkaisutauon jälkeen julkaistava albumi tuo mukanaan päivittyneen soinnin ja soittotyylin, jonka siirrämme myös live-esiintymisiin. Harjoittelemme säännöllisesti ja sitoudumme yhtyeeseen edelleen vakavasti otettavana työpaikkana.