Teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) Kuvaja Karoliina

10800 €

Synnytyskokemuksia käsittelevä podcast-sarja

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Mediataidetta, sukupuolentutkimusta ja feminististä keskustelua yhdistelevässä sarjassa puretaan raskaus- ja synnytyskokemuksia. Sarjaan haastatellaan 15 äitiä, jotka ovat synnyttäneet 2010-luvun Suomessa. Raskaus ja synnytys ovat äärimmäisen henkilökohtaisia kokemuksia, joilla voi olla pitkät seuraukset. Äiti muistaa hyvin menneen synnytyksen koko loppuelämänsä. Silloin, kun synnytys jättää ikävän muistikuvan, vaikutukset ovat pitkäkestoisia ja saattavat vahingoittaa perheeksi kasvua ja johtaa monenlaisiin ongelmiin. Synnytyskokemuksen auki sanoittaminen voi toimia yhtenä kokemuksen käsittelemisen muotona. Puhe synnytyksestä tiivistyy useasti kivun ympärille. Synnyttämisen ja kivun pelko voi pahimmillaan vaikuttaa negatiivisesti synnytyksen edistymiseen vähentäen sekä oksitosiini- että endorfiinihormonin tuotantoa. Nämä ovat tärkeitä hormoneja synnytyksen edistymisen ja kivun kokemisen kannalta. Sarjan tarkoituksena on tuoda julki erilaisia synnytyskokemuksia naisten itsensä kertomina. Sarja ei arvota synnytyskokemuksia vaan avaa kokemuksia kaikessa intensiivisyydessään, rujoudessaan ja kauneudessaan. Jokaisessa jaksossa yksi äiti avaa omalla äänellään kokemuksensa positiivisesta testistä lapsivuoteelle. Sarjassa katsotaan armollisesti ja lempeydellä kaikenmuuttavaa kokemusta. Synnyttäneet äidit jakavat kokemuksen kautta kartuttamansa tiedon eteenpäin. Sarja voi toimia synnytykseen valmistautuvalle vertaistukena ja toisaalta jo synnyttäneelle purkavana kokemuksena.