Dosentti, FT, yliopistonlehtori Isomaa Saija ja työryhmä (Suomen kirjallisuuden historiallinen poetiikka)

305200 €

Suomen kirjallisuushistorian diakronis-kontekstoiva tutkimus ja pedagogisesti orientoitunut johdatusteos

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Tampereen ja Helsingin yliopiston kotimaisen kirjallisuuden tutkijoiden yhteishankkeessa uudelleenarvioidaan Suomen kirjallisuuden historiaa uusista teorialähtökohdista sekä kirjoitetaan uusi tieteellinen johdatusteos Suomen kirjallisuuden historiaan. Projekti huomioi viime vuosina kansainvälisesti käydyn keskustelun esimerkiksi kirjallisuushistorian inklusiivisuudesta ja diversiteetistä ja tarkastelee kirjallisuushistoriaa historiallisen poetiikan teorialähtökohdista eli kirjallisuuden ilmaisukeinojen ja muotoratkaisujen historiaa painottaen. Teorianäkökulma on uusi, ja sen kautta voidaan avata kansainvälisesti vertaileva näkökulma kirjallisuuskäsitysten ja ilmaisukeinojen historialliseen kehkeytymiseen Suomessa. Projekti pyrkii pedagogisesti harkittuun kirjallisuushistorian esittämiseen, jossa tehdään systemaattisesti näkyväksi tiedon rakentumisen periaatteita ja aukkopaikkoja sekä mahdollistetaan lukijan kirjallisuushistoriallisen ajattelun kehittyminen. Samalla pyritään ottamaan mukaan aiemmin erillishistorioihin jätettyjä ilmiöitä, kuten sarjakuvagenren kehityslinjoja.