Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ry

60000 €

Stalinin vainojen muistot

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Kaksivuotinen

SKS:n Stalinin vainojen muistot -hankkeessa tallennetaan vainojen uhrien historiaa ja heidän jälkeläistensä kokemuksia vainoista, jotka ovat nyky-Suomessa vähän tunnettu osa kansallista historiaa. Hanke toteutetaan vuosina 2021–2022. Hankkeessa tallennetaan muistitietoa siitä, miten Stalinin vainoissa 1930–1950-luvuilla kuolleita tai kadonneita on muisteltu ja miten heidän vaiheitaan on yritetty selvittää. Arvioiden mukaan vainoissa kuoli tai katosi 8 000–25 000 suomalaista. Lukumäärä on samaa luokkaa kuin sisällissodan punaisten uhrien tai talvisodassa kaatuneiden määrä. Aihe on poliittisen arkaluontoisuutensa vuoksi ollut pitkälti vaiettu osa Suomen historiaa. Monet SKS:an yhteydessä olleet ovat iäkkäitä henkilöitä ja toivovat haastatelluksi tulemista. Haastatteluissa tallennetaan tietoa uhreista sekä heidän jälkeläistensä kokemuksista. Lisäksi vastaanotetaan alkuperäisaineistoja, kuten päiväkirjoja, kirjeitä ja valokuvia. Aineistot arkistoidaan SKS:n arkistoon. Ne järjestetään ja kuvaillaan niin, että ne on mahdollista saattaa käytettäväksi. SKS:n hanke tekee yhteistyötä Kansallisarkiston Suomalaisten vaiheet Venäjällä vuoden 1917 suuren vallankumouksen jälkeen -hankkeen kanssa. Hankkeissa on yhtäläisyyksiä, vaikka näkökulma on eri: KA:n hanke selvittää suomalaisia Neuvostoliitossa vuosina 1917–1964 ja rakentaa laajaa tietokantaa, kun taas SKS keskittyy muistitietoon ja perheissä kulkeneeseen kokemukseen. Hankkeiden samanaikaisuus tukee kumpaakin ja korostaa pitkään vaietun aiheen ajankohtaisuutta ja tärkeyttä. Hankkeen myötä Stalinin vainojen muistojen aineistot tallennetaan osaksi suomalaista kulttuuriperintöä. Aineisto muodostaa kiinnostavan tutkimusaineiston monen tieteenalan käyttöön. Aineiston säilytyksestä ja asiakaspalvelusta huolehtii SKS. SKS:n arkisto on avoin kaikille, joten aineistot ovat esimerkiksi tutkimuksen, sukututkijoiden, toimittajien ja muiden kiinnostuneiden saavutettavissa.