Vapaa sarjakuvataiteilija Lust Kimmo

28800 €

Silmukka – yksikin heikko silmukka voi purkaa koko neuloksen

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Tutkimusten mukaan päihdeongelmat koskettavat läheisten kautta lähes jokaista suomalaista. Silmukka on omaelämäkerrallinen tarina päihdeongelmaisen vanhemman kanssa kasvamisesta, heitteillejätöstä ja yksinäisestä lapsuudesta, sekä näiden kohtaamisesta omassa vanhemmuudessa. Kuten neulos, myös elämä koostuu osioista, kuin pienistä silmukoista. Tässä tarinassa seurataan kuinka käy, kun ensimmäiset silmukat eivät tahdo pitää neulosta koossa. Sarjakuva-albumi koostuu kolmesta osiosta: lapsuus, nuoruus ja aikuisuus. Jokaisessa käsitellään aihetta eri elämäntilanteisiin liittyvistä näkökulmista. Lapsuudessa voimattomuutta, nuoruudessa vastuunkantoa vanhemmasta ja aikuisuudessa oman persoonan ja vanhemmuuden eriyttämistä omista vanhemmistaan. Rikkinäisen kasvuympäristön vaikutukset psyyken kehitykseen ovat kertomuksessa läsnä mm. nuoren lapsen itsetuhoisuutena, psykoottisena oireiluna ja ahdistuneisuutena. Tarina käsittelee myös lapsen heitteellejätön moninaisia laajalle yhteisöön ja yhteiskuntaan heijastuvia vaikutuksia, kuten mielenterveysongelmia, työkyvyttömyyttä, taloudellista ahdinkoa ja vanhemmaksi opettelua ilman välittävän aikuisen mallia. Teos käsittelee aihetta niin lapsen kuin aikuisen näkökulmasta. Kirja tarjoaa vertaistuellista luettavaa päihdevanhempien aikuisille lapsille ja heijastuspintaa niille, jotka eivät ole aiheita kohdanneet.