Runoteoksen kirjoittaminen

Hakemuksen tiivistelmä

Työskentelen toisen runoteokseni Aika (työnimi) kanssa. Aika on fragmenttimuotoinen runoteos, joka käsittelee harvaan asutun paikan muistia ja aikajänteitä. Kirjoitan teosta paikkasidonnaisesti. Paikan kirjoitus ehdottaa kiinnostusta välittömämpään ruumiilliseen kokemukseen, tiheyteen sekä kielellisiin kiertymiin, jotka syntyvät suhteessa koettuun paikkaan. Ymmärrän paikan jonakin, jonka sisällä ollaan, upoksissa, ja josta käsin koetaan. Tähän liittyy taiteellinen kysymykseni havainnon pehmenemisestä ja paikkaan sekoittumisesta. Havainto ei ole tarkasti rajautuneen havaitsijan yksin kokema maisemallinen kirjaus vaan paikan yhteinen. Havaittu ääni liukenee paikkaan, joka on lukemattomien havaintojen ja kokemusten seitti. Samoin havaitsijan ruumis on sekoittuneena paikkaan, ja ruumiissa kaikuvat paikan äänet ja näyt. Jokin nöyryys havainnossa nousee tällöin esiin, siten myös lempeys, havainnon toiveikkuus ennemmin kuin kyynisyys, samanvertainen havainto ennemmin kuin toisenlajisia tai maisemaa ylhäältä katsova. Luonnostan teoksessa pehmeää, soistuvan fragmentin metaforaa. Käytän suosta löydettyjä arkeologisia fragmenttilöytöjä teoksen kirjallisten fragmenttien metaforana. Tutkin, kuinka klassisia fragmentin metaforia, kuten raunio ja ruukunsirpale, voisi lukea uudelleen ja pehmentää. Soistuva, pehmennyt fragmentti on terävän sirpaleen sijaan ääriviivaton, osin ympäröivään ainekseen sulautunut, elollinen olio. Soistuvan fragmentin metafora ohjaa laajempaa teoksellista muotoa sekä fragmenttien välisiä suhteita ja siten myös teoksen mukanaan kantamia tuntutiloja. Aika ehdottaa maailmaa, jossa kokija on erottelematon osa paikkaa ja sen monilajisia suhteita. Se luonnostaa huolenpidon kieltä, jonka olennaisuus laajenee kirjallisuudesta myös yhteiskunnalliselle tasolle. Teos tuo nykykirjallisuuden kentälle metsän ja harvaan asutun seudun poetiikkaa sekä esittää omassa poetiikassaan ja muodossaan kysymystä paikan kielestä ja kirjoituksesta.