Filosofian maisteri Kinnunen Joonas

1500 €

Punasavikeramiikan ulkomaankauppa keskiajan Turussa – tyrehdyttikö kotimaisen valmistuksen kehittyminen todella tuonnin?

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Keskiaikaisen punasavikeramiikan tuonnista ja kotimaisesta valmistuksesta tiedetään arkeologiassa vain sen verran, että 1300-luvulla keramiikka oli kokonaan tuontia ja 1600-luvulle tultaessa se on muuttunut kokonaan paikalliseksi tuotannoksi. Sitä miten nopeasti tähän päädyttiin ja onko tilanne todellakin näin, ei tiedetä. Tämä johtuu siitä, että punasavikeramiikan tyylejä kopioitiin ympäri Eurooppaa, eikä niiden alkuperää sen takia pystytä useimmissa tapauksissa selvittämään. Ratkaisuna tähän ongelmaan on uutena menetelmänä arkeologiassa käyttöön otettu pXRF-spektrometria, joka mittaa kajoamattomasti esineiden alkuainekoostumuksia ja siten pystyy kertomaan ovatko nämä valmistettu samassa paikassa. Pelkkä työkalu ei kuitenkaan riitä, vaan jotta voimme saada luotettavia ja yleistettäviä tuloksia, tarvitaan tavanomaista laajempi otos ja tilastollisten menetelmien hyödyntämistä. Tässä tutkimuksessa mitataan yhteensä 1000 keramiikan palaa, jotka tulen analysoimaan klusteri- ja pääkomponenttianalyyseillä selvittääkseni kuinka nopeasti kotimainen tuotanto kehittyi ja tapahtuiko se sykleittäin, lineaarisesti vai kerralla. Kysymys on keskiajan kaupankäynnin tutkimukselle mielenkiintoinen, sillä tätä kautta pystytään lisäksi analysoimaan paremmin ideoiden ja ihmisten merten ylitse tapahtunutta liikettä ja liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämisnopeutta. Tiedetään, ettei Turku elänyt keskiajalla kuplassa, mutta kuinka tiiviitä yhteydet ulkomaille tarkalleen ottaen olivat?