Elokuvayhtiö Testifilmi Oy

65200 €

Pitkä kokeellinen elokuva Epäonnistunut tyhjyys

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Yksivuotinen

Epäonnistunut tyhjyys on käsitteellinen, kokeellista elokuvaa ja kokeellista kirjallisuutta yhdistävä teos. Episodimaisten lyhytelokuvien sarjasta tehdään pitkä, noin 80-minuuttinen elokuva, elokuvassee tyhjyyden merkityksestä ja sen kuvaamisen mahdottomuudesta. Epäonnistunut tyhjyys pohjautuu ajatukseen siitä, kuinka vaikeaa taiteen keinoin on kuvata ”ei mitään”. Erityisen hankalaa tyhjyyden lähestyminen on elokuvassa, joka tavallisesti runsaana konkretian taidemuotona tavallisesti sisältää kuvaa, ääntä ja usein myös puhetta. Sarjan ajatuksena on lähestyä tyhjyyttä eri tavoin niin, että jokainen sarjan seitsemästä osasta kuvaa tyhjyyttä eri näkökulmista. Elokuvan ideana on virittää perinteinen elokuvan katselutilanne: elokuva alkaa, kankaalle ilmestyy sen nimi, kuullaan ”elokuvamaista” musiikkia, syntyy odotuksia mitä seuraavaksi. Teos leikittelee katsojan odotuksilla ja kääntää ne ylösalaisin. Sen liikkeellä pitävä moottori on niukka – lähes zeniläinen – pohdiskeleva teksti tyhjyyden mahdottomuudesta ja elokuvateatterin pimeydestä, yhdessä koetusta yksinäisyydestä. Käytämme mustavalkoista lämpökamerakuvaa runollisena tietoteoreettisena valintana: kun lämpökameralta riisutaan pois sen käyttöfunktio (lämpötiloja paljastavat värit), jäljelle jää vain kaunis, mystinen kuva; outo mustavalkoinen pinta, jossa asiat loistavat ja hohtavat yllättävillä tavoilla. Mustavalkoisen lämpökamerakuvan hyvä puoli on se, että se näyttää tavallisen elinympäristömme yllättävällä tavalla ja saa kiinnittämään huomiota asioiden ja ihmisten lämpöön, kylmyyteen ja lämpötilan vaihteluihin.