MFA Motola Haidi ja työryhmä

87500 €

Menetetyt maalaukset – requiem Maroun Tombin näyttelylle / The Lost Paintings – a requiem for Maroun Tomb’s exhibition

Taiteellinen työ / siihen pohjautuva työ | Kolmivuotinen

“Menetetyt maalaukset – requiem Maroun Tombin näyttelylle” on projekti joka luo uudelleen taidenäyttelyn, joka esitettiin vuonna 1947 Haifassa, silloin vielä palestiinalainen kaupunki, brittiläisen mandaatin hallitsemana. Haifalaissyntyinen, palestiinalais-libanonilainen, Tomb oli tuolloin 36-vuotias. Avajaispäivä oli myös juuri se päivä, jolloin YK julkaisi Palestiinan jakosuunnitelman, sytyttäen sodan ja tapahtumat, jotka myöhemmin tulevat tunnetuksi nakbana – katastrofi arabiaksi. Pian näyttelyn jälkeen Tomb ja hänen perheensä, kuten noin puolet palestiinalaisväestöstä, joutuivat pakenemaan, kykenemättä ikinä palaamaan kotiinsa. Tomb jätti taakseen lähes kaikki taideteoksensa, mukaan lukien 53 öljymaalausta, jotka olivat esillä näyttelyssä. Ainoa tallenne tästä historiallisesta näyttelystä on Tombin lähettämä kirje juutalaiselle taiteilijaystävälleen, Jacques Motolalle, joka oli silloin Pariisissa opiskelemassa. Kirjeen mukana Tomb lähetti kutsun näyttelyyn sekä teosluettelon, johon on listattu näyttelyn 53 öljymaalausta. Kirjeessä Tomb kuvailee ystävälleen tapahtumia heidän kotikaupungistaan hyytävillä sanoilla: ”Pysy poissa Palestiinasta niin kauan kuin vain voit, kuolema on läsnä joka nurkassa. [...] Jacques, meistä on tullut vihollisia…” Kirjeen ja dokumenttien löytäminen johti yllättävään ja erittäin tunteelliseen tapaamiseen Tombin ja Motolan kahden lapsenlapsen välillä, 75 vuotta näyttelyn ja sitä seuranneiden traumaattisten tapahtumien jälkeen. Tämä yhteinen projekti luo nykyaikaisen tulkinnan näyttelystä, joka syntyi katastrofin kynnyksellä, hetki ennen kuin kaikki muuttui lopullisesti. Viisikymmentäkolme taiteilijaa tulevat luomaan oman tulkintansa alkuperäisen näyttelyn teoksista. Projektin avulla me, Joëlle ja Haidi, lapsenlapset, pyrimme avaamaan uusia näkökulmia ja haastamaan hegemoniset narratiivit. Yritämme ottaa takaisin jotain kadonnutta ja samalla luoda tilan, keskustelulle uusille mahdollisuuksille ja luovalle mielikuvitukselle.