FM Nousiainen Inari

126800 €

Lintujen elossasäilyvyys demografisena tekijänä Pohjois-Euroopassa

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Luonnon monimuotoisuus häviää yhä kiihtyvällä tahdilla. Trendin pysäyttämisen tueksi tarvitaan sekä tutkittua tietoa, että indikaattoreita joiden avulla voi monitoroida toimien vaikuttavuutta. Yksi ratkaisu on linnut; linnut ovat hyviä biodiversiteetin ja ympäristönmuutosten indikaattoreita koska niistä on laadukkaita ja pitkäaikaisia havaintoaineistoja, niiden ekologia tunnetaan hyvin ja ne reagoivat ympäristönmuutoksiin kohtuullisella ajallisella ja spatiaalisella asteikolla. Lintujen kannanmuutoksia on käytetty ympäristön tilan indikaattoreina muun muassa maatalous- ja metsäympäristöissä. Jotta kannanmuutosten syitä voitaisiin ymmärtää ja suojelutoimia suunnitella, on tärkeää tutkia lintujen elämänkierron eri vaiheita, kuten elossasäilyvyyttä, eli yksilön todennäköisyyttä selvitä elossa tietyn ajan kuluessa. Aihetta on Suomessa tutkittu kuitenkin vain vähän ja lähinnä kohdistuen yksittäisiin lajeihin. Laajempaa tutkimusta tarvittaisiin pian myös siksi että Suomen linnuston tilan on havaittu merkittävästi heikentyneen. Väitöskirjassani vastaan tähän tarpeeseen. Tarkastelen suomalaisia ja eurooppalaisia rengastus- sekä verkkopyyntiaineistoja hyödyntäen Pohjois-Euroopan lintujen elossasäilyvyyttä neljän pääteeman kautta: ilmastonmuutoksen, uhanalaisuuden, kuolinsyiden ja kannanhoidollisen metsästyksen. Pääteemat muodostavat väitöskirjan neljä osatyötä ja yhdessä ne valaisevat, mitkä elossasäilyvyyden vaihteluun liittyvät tekijät vaikuttavat lintujen kannanmuutosten taustalla. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä Pohjois-Euroopan lintujen kannanmuutoksista, jotta lintuindikaattoreita voidaan parantaa ja niin lintujen kuin muidenkin eliöryhmien suojelutoimia suunnitella tehokkaammin. Tuloksia voidaan hyödyntää niin monimuotoisuuskadon pysäyttämisessä, ilmastonmuutoksen torjunnassa ja luonnonsuojelun suunnittelussa kuin poliittisessa vaikuttamisessa ja kannanhoidollisissa toimenpiteissä.