LT, professori Sajantila Antti ja työryhmä (Levänluhta group)

445600 €

Levänluhdan ja Käldamäen vesihaudat – ratkaisevatko muinais-DNA ja isotooppitutkimukset mysteerin?

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Levänluhdan arkeologisista ihmislöydöksistä on julkaistu viimeisen vuoden aikana merkittäviä tuloksia, ehkä merkittävimpänä niistä muinais-DNA-teknologian avulla ihmishampaista saadut DNA-tulokset. DNA-tulokset viittaavat joidenkin Levänluhtaan haudattujen muistuttavan genetiikaltaan nykyisiä saamelaisia. Tulokset perustuvat kuitenkin vain neljään näytteeseen. Tämän vuoksi monitieteinen tutkimusryhmämme pyrkii jatkamaan tutkimuksia laajentaen DNA-tutkimukset ihmisviruksiin ja isotooppitutkimuksiin. Ihmisen DNA:n avulla pyrimme tarkentamaan Levänluhdan ja sen lähellä sijaitsevan Käldamäen vesihaudan luunäytteistä niihin haudattujen ihmisten alkuperää. Julkaistuissa DNA-tutkimuksissamme oli lisäksi mukana ainakin yksilö, jonka perimä viittaa muualle Skandinaviaan. Useamman väestöryhmän hautaamista Levänluhtaan tukee myös työryhmämme toistaiseksi julkaisematon tutkimustulos luiden stabiileista isotoopeista, jonka mukaan Levänluhdassa haudattujen ihmisen ravinto oli peräisin kolmesta eri lähteestä. Tämä tukee DNA-tuloksia eri alkuperää olevien ihmisten hautaamisesta alueelle. Olemme kehittäneet tutkimusryhmässämme myös menetelmät tutkia muinaisten virusten DNA-sekvenssejä. Tavoitteemme onkin hyödyntää tätä uutta teknologiaa ja selvittää Levänluhdan ja Käldamäen vesihautoihin haudattujen sairauksia, erityisesti infektioita. Olemme ensimmäisinä maailmassa osoittaneet, että ns. persistoivia viruksia voidaan löytää menetelmällämme ihmisen luista ja hampaista.