Filosofian tohtori Steel Tytti

201300 €

Kulttuuri työssä: Etnografinen tutkimus keikkatyöstä ja luovuudesta pandemian jälkeisessä Suomessa

Tieteellinen tutkimus / siihen pohjautuva työ | Nelivuotinen

Tutkimus käsittelee keikkatyötä ja alustataloutta 2020-luvun alun Suomessa. Keikkatyö ei ole uusi asia, mutta digitaalisten alustojen nopea kehitys lisää tarvetta uudelle tutkimustiedolle. Alustatalouden työt ymmärretään usein matalan koulutustason töinä, mutta viime vuosina myös korkean koulutuksen ammateissa on voinut löytää keikkatyötä digitaalisilta alustoilta. Tässä tutkimuksessa keikkatyön tekijät nähdään luovina ja sopeutuvina toimijoina, jotka navigoivat ei-tyypillisessä työssä. Tutkimus keskittyy erityisesti vähemmistöpositiossa olevien ihmisten kokemuksiin. Keikkatyötä käsitellään laajasti, jotta sen moninaisuus tulee esiin. Tutkimuksen otsikko viittaa sekä kulttuurialaan että kulttuuriin työssä, eli arkipäivän käytänteisiin ja merkityksiin, jotka liittyvät keikkatyöhön. Kulttuuri- ja tapahtuma-ala on ollut suurissa vaikeuksissa koronapandemian takia. Viime vuosikymmeninä taiteilijoita ja muita kulttuurialan toimijoita on kannustettu ryhtymään yrittäjiksi, mutta koronarajoitusten vuoksi monen työ käytännössä kiellettiin, eivätkä digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet ole korjanneet alan taloudellista tilannetta. Myös ulkomaalaistaustaisten työllistyminen keikkatyössä on tärkeä tutkimuksen fokus. Alustatalous tarjoaa työmahdollisuuksia ulkomaalaistaustaisille, joiden työllistyminen voi olla haastavaa syrjinnän tai esimerkiksi puutteellisen kielitaidon takia. Tutkimus tuottaa syvällistä tietoa heidän tilanteestaan laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkimuksessa hyödynnetään etnografisia tutkimusmenetelmiä, kuten photovoice-menetelmää ja osallistuvaa havainnointia. Tätä aineistoa analysoidaan rinnakkain Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran keräämien korona-aikaa kuvaavien kirjoitusten kanssa. Kansainvälinen tutkimusyhteistyö on olennainen osa tutkimushanketta, jonka yksi keskeinen teoreettinen käsite on postmigrant theory. Tutkimus tuottaa tietoa alustatalouden sääntelyn, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisen sekä työelämän yleisen kehittämisen tueksi.