Muusikko Markkanen Elja

7200 €

Kaksi levytuotantoa ja muita projekteja

| Yksivuotinen

Työskentelen päätoimisesti musiikintuottajana, miksaajana ja masteroijana toiminimelläni EM Elja Markkanen. Kotiresidenssin aikana tulen työskentelemään useiden eri artistien musiikkiproduktioissa etämenetelmin, joko tuottajana miksaajana ja/tai masteroijana. Merkittävin projektini tällä hetkellä on suomalaisen rap & pop artisti IBE:n uuden albumin tuottaminen ja miksaaminen (IBE mm. Emmaehdokas 2019 ja 2020) Olen toiminut IBE:n tuottajana ja tehnyt tiivistä yhteistyötä hänen uransa alusta asti. Keikkailen säännöllisesti IBE:n DJ:nä ja ajoittain kosketinsoittajana. Aloitimme uuden levyn konseptin, estetiikan ja rakenteen pohtimisen jo alkusyksystä. Levy on tarkoitus saada n. puolen vuoden sisällä valmiiksi. IBE:n levyn lisäksi olen alkamassa tekemään töitä ruotsalaiselle The Bank Music tuotantoyhtiölle. Keväällä 2020 on tarkoitus tehdä biisinkirjoitussessioita etätyöskentelynä ruotsalaisten pop-artistien ja kirjoittajien kanssa. The Bank Musicilla on hyvät yhteydet Euroopan ja esim. Yhdysvaltojen musiikkimarkkoinille ja olen todella innoissani tulevasta yhteistyöstämme. Tuotan myös omaa kokeellista tanssimusiikkia omalla nimelläni. Ensimmäisen soolojulkaisuni "'Days Of My Youth EP:n" olisi tarkoitus tulla ulos alkukesästä. Ikävä kyllä epidemian takia julkaisu on jo hiukan myöhästynyt. Tulen tekemään lisää soolomateriaaliakin residenssijakson aikana. Lisäksi opiskelen tällä hetkellä aktiivisesti digitaalista signaalinkäsittelyä ja tietojenkäsittelytiedettä Udemy:n verkkokursseilla omatoimisesti. Tahdon käyttää osa vapaa-ajastani jonkinlaisen musiikillisen ohjelmiston kehitystyön parissa. Tärkeintä minulle on pystyä jatkamaan työskentelyä luovien projektien parissa.