Ei metsää puilta. Metsän muuttuvat merkitykset suomalaisen metsätalouden murrosajan kaunokirjallisuudessa

Hakemuksen tiivistelmä

Ei metsää puilta -hanke tutkii, millä tavoin sotienjälkeisenä metsätalouden murrosaikana metsäsuhteita tuotetaan, käsitellään ja kuvataan kaunokirjallisuudessa ja miten samalla metsän merkityksistä keskustellaan ja neuvotellaan. Hanke ponnistaa ajatuksesta, että kaunokirjallisuutta tarkastelemalla saadaan erityislaatuista tietoa metsäsuhteista, metsäkeskustelusta ja näiden historiasta. Kaunokirjallisuus on erityinen metsäsuhteiden tarkastelun kohde sitoessaan metsät tunteisiin, mielikuviin, kieleen ja tapoihin puhua metsästä. Tarkasteltava aika oli metsätalouden murroksen lisäksi myös kirjallisuuden murrosaikaa, jolloin etsittiin suuntaa ilmaisulle, ihmisen kokemisen ja olemisen muodoille sekä tavalle kuvata luontoa. Hankkeessa nämä murrokset nähdään yhdessä toimivina, toisiinsa ja metsäsuhteisiin vaikuttavina tekijöinä, jolloin on aiheellista syventyä näiden murrosten risteämiin. Hankkeen aineisto koostuu useista kirjallisuuden lajeista proosasta, runoista ja sarjakuvasta eräkirjallisuuteen. Hankkeella on kolme päätavoitetta: 1) Tuottaa tietoa metsäkuvauksista suomalaisessa kirjallisuudessa metsätalouden murrosaikana ja nostaa esiin kaunokirjallisuudesta nousevan metsäkeskustelun moniäänisyys. 2) Kehittää sekä välineitä metsäkeskustelun moniäänisyyden huomioimiseksi että ihmiskeskeisyyden haastavia ja historiallisesti kontekstoivia tapoja lukea metsäkuvauksia ja -keskustelua. 3) Tuoda kirjallisuuden moniäänisyyttä osaksi laajemman yleisön yhteiskunnallista keskustelua metsistä. Hankkeen tuottama kuva metsätalouden murrosajan metsäsuhteista ja -keskustelusta on tärkeä sekä ajankuvana että ymmärrettäessä nykyisiä metsäsuhteita ja usein vastakkaisiakin metsäkeskustelun ääniä. Hankkeessa tuotetaan artikkelikokoelma, erillisiä artikkeleita, näyttely Suomen Metsämuseo Lustoon, paneelikeskustelu, seminaari ja Metsätutkimuspäivä. Hankeen tutkijat edustavat monipuolisesti sotienjälkeisen ajan kirjallisuuden, luontosuhteiden ja moniäänisyystutkimuksen erityisosaamista.