Pessimismin nousu: aikamme mentaliteetin filosofinen diagnoosi

Hakemuksen tiivistelmä

Hanke tutkii lähes huomiotta jäänyttä mutta vuosisadat läpäisevää aate- ja filosofianhistoriallista kehityskulkua, jonka myötä pessimismi on noussut aikaamme merkittävässä määrin määrittäväksi mentaliteetiksi. Tämä on tärkeää, jotta pessimismistä ja sen vaaroista saataisiin mahdollisimman tarkka filosofinen diagnoosi; sen uupuessa jäämme ilman kipeästi tarvitsemaamme reflektiivistä etäisyyttä aikaamme jäytävään mentaliteettiin. Tutkimuksen pääkysymys on seuraava: miten oppi kaitselmuksesta korvautui sen täydellisellä vastakohdalla, kaikenkattavalla pessimismillä? Tähän vastataan analysoimalla ensin varsinkin keskiajalla vallinnutta ajatusta, jonka mukaan maailmankaikkeutta ohjaa suuri kaitselmuksellinen suunnitelma, joka ankkuroituu persoonalliseen Jumalaan. Vaikka uuden luonnontieteen myötä vallinnut kuva todellisuudesta mullistui, progressiivisetkin varhaismodernit ajattelijat saattoivat puolustaa oppia voimakkaasti. Ennen kaikkea Kantin ja etenkin Schopenhauerin myötä vuosisadat pintansa pitänyt ajatus kaitselmuksesta kuitenkin varsin nopeasti ensin rapautui ja sitten laajalti hylättiin. Sen tilalle hiipi kaikenkattava pessimismi, joka saavutti 1800-luvun lopulla ennenkuulumattoman suosion. On vaikea liiaksi painottaa sitä, miten suuri merkitys edellä kuvatulla kehityskululla on juuri nyt. Ilmastokriisin, pandemian ja sodankäynnin leimaamalla aikakaudella pessimismi – usein nihilismiin kytkeytyneenä – näyttäytyy monille niin ilmeisen realistisena näkemyksenä että siitä uhkaa tulla itsensä toteuttava negatiivinen ennuste: eihän ole mielekästä edes yrittää mitään, jos olettaa asioiden menevän joka tapauksessa huonosti – jolloin ne aivan varmasti niin menevätkin. Kaiken kaikkiaan kyse on Foucault’n historiallisen ontologian innoittamasta filosofianhistoriallisesta tutkimuksesta, joka tuo olennaisesti uuden näkökulman aikakautemme polttavimpiin ongelmiin kuuluvaan mentaliteettiin.