Heikoille jäänyt taiteiden tutkimus saa lisää puhtia Koneen Säätiön tuella

Taiteiden tutkimus ei ole ensimmäisenä listalla, kun yliopistot kehuvat saavutuksillaan. Tämän totesi Koneen Säätiön johtaja Ulla Tuomarla neuvotellessaan säätiön rahoituksesta suomalaisille yliopistoille. Rahoitusleikkauksista kärsinyt taiteiden tutkimus kiinnostaa silti vuodesta toiseen suurta määrää opiskelijoita. Se kertoo alan merkityksestä, vaikka työllisyysnäkymät ovat epävarmat. Koneen Säätiön 4,5 miljoonan euron lahjoituksella viisi yliopistoa saa nyt mahdollisuuden vahvistaa taiteiden tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen asemaa. 

Kun valtio käynnisti vastinrahakampanjan 2020–22 yliopistojen pääomittamiseksi, Koneen Säätiö sai kampanjan tiimoilta yhteydenottoja monesta eri yliopistosta. Siitä alkoi yli vuoden mittainen neuvottelukierros, jonka tuloksena säätiö teki yhteensä 4,5 miljoonan euron lahjoituksen viidelle eri yliopistolle.

Yli vuoden kestänyt dialogi tarjosi mielenkiintoisen näköalan yliopistojen tämänhetkiseen tilaan. Koronapandemiasta johtuen suuri osa tapaamisista jouduttiin toteuttamaan etänä. Alkuvaiheen tapaamisissa kuultiin paljon puhetta parhaudesta. Kukin yliopisto korosti omia vahvuuksiaan, painoalojaan, lippulaivojaan ja keihäänkärkiään.  

Säätiössä meitä alkoi kuitenkin kiinnostaa enemmän se, mitä aloja profilointi ja priorisoiminen kenties työntää syrjään tai peräti upoksiin. Akateemisen vapauden hengessä halusimme tietää, vieläkö yliopistoissa voi tutkia asioita, jotka ovat osa yliopiston sivistystehtävää, mutta eivät kenties juuri tällä hetkellä se kuumin tutkimusala. Kysyimme tätä yliopistoilta suoraan: onko yliopistossanne tällä hetkellä aloja tai oppiaineita, jotka ovat uhanalaisia? Vastausten pohjalta meille syntyi käsitys siitä, että taiteen tutkimuksen ja taiteellisen tutkimuksen tilanne on Suomessa erityisen tuen tarpeessa.  

Parhauden tukeminen on helppoa, mutta tietyssä mielessä se ei ole kovin kunnianhimoista, ja heikomman tukemiseen liittyy omat ongelmansa. Yksittäinen lahjoitus on rajallinen, ja jos yliopisto ei sitoudu tekemään omia panostuksiaan, ala kuihtuu lahjoituksesta huolimatta. Useissa säätiöissä tunnistetaan se tavallinen tarina, jossa pyydetään rahaa säätiöistä professuurille, johon yliopisto ei itse panosta. Ei se rahoittajaakaan tuolloin vakuuta.  

Vastinrahakampanjan sääntöjen mukaan yli 10 000 euron lahjoituksia voi osoittaa tietylle koulutusalalle. Sen tarkemmin ei kampanjan puitteissa tehtyjen lahjoitusten käyttötarkoituksesta ole mahdollista sopia, ja me tottakai luotammekin siihen, että yliopistoissa osataan käyttää lahjoitusvaroja viisaasti. Keskinäisissä tapaamisissamme esille nousi muun muassa toive vahvistaa luovan kirjoittamisen koulutusta suomalaisessa yliopistokoulutuksessa. On siis mahdollista, että luovan kirjoittamisen koulutusta ja tutkimusta vahvistetaan säätiömme lahjoituksen turvin.  

Olen kuullut, että taiteiden tutkimuksen asema suomalaisissa yliopistoissa on historian saatossa ollut aina hieman hankala. Ehkäpä voi sanoa myös, että taiteen ja tutkimuksen suhde on perinteisesti ollut vaikea. Viimeisen reilun kymmenen vuoden ajanjaksolla tilanne on humanistisissa tiedekunnissa ollut se, että pikkuriikkisten oppiaineiden parin-kolmen opettajan resursseilla pyritään tarjoamaan monipuolisesti taiteen tutkimuksen koulutusta, joka kiinnostaa isoa joukkoa opiskelijoita, vaikka kulttuurialan työmarkkinat ovat epävarmat ja ammatillinen identiteetti epäselvä.  Oppiaineissa opettajat uupuvat, mutta taistelevat urheasti oppiaineensa säilyttämiseksi ja ovat vieläpä tutkimuksellisesti aktiivisia.  

Yliopistojen yhteistyö voi antaa enemmän mahdollisuuksia

Kentän työnjako mutkistui entisestään, kun ylimmistä taideoppilaitoksista alkoi valmistua tohtoreita. Vaikka esimerkiksi musiikin tutkimus on hyötynyt siitä, että sekä muusikot että musiikkitieteilijät tuovat omat näkökulmansa musiikin tutkimukseen, ministeriön kanta on tuntunut olevan se, että Suomessa tehdään koulutuksen näkökulmasta päällekkäisiä asioita – ja joka puolella ruikutetaan vähistä resursseista. 

On käyty myös periaatteellista keskustelua siitä, onko taiteilija itse kykenevä tutkimaan omaa taiteellista työskentelyään ja voiko sitä nimittää tieteeksi yhtä lailla kuin tutkijan tekemää analyysiä toisen tekemästä taiteesta. Taideyliopistossa tehdään sekä taiteellista (taiteilijoiden tekemää omaan praktiikkaansa kohdistuvaa) tutkimusta että jonkin verran myös taiteiden tutkimusta. Yhteistyömahdollisuuksia alan koulutuksessa onkin kaventanut pelko siitä, että humanistinen taiteiden tutkimus siirrettäisiin taidealan yliopistoihin. 

Taiteiden tutkimuksesta kiinnostuneet opiskelijat kuitenkin hyötyisivät nykyistä laajemmasta koulutusyhteistyöstä oppilaitosten välillä. Siihen toivottavasti avautuu uusia mahdollisuuksia, kunhan eloonjäämistaistelu voidaan jättää vähemmälle. 

Taiteiden tutkimuksella on vakiintunut paikkansa myös osana humanistista ainetarjontaa. Omasta mielestäni humanistisen tiedekunnan vetovoimaisuus perustuu juurikin oppialojen laajalle tarjonnalle. Humanististen aineiden kirjo lienee ollut ainakin oman ikäluokkani humanistiopiskelijoille syy siihen, että ulko-oven etsimisessä ei pidetty turhaa kiirettä; oli ihanaa samoilla kaiken sen rikkauden keskellä ja opiskella uusia asioita! 

Koronapandemian aikana taide-elämysten puute on tuonut esille sen, miten suuri merkitys taiteella, kulttuurilla ja ihmisten välisillä kohtaamisilla on hyvinvointiimme. Kun pandemian mainingit näyttivät rauhoittuvan, Venäjän aloittama sota Ukrainassa ajoi koko Euroopan uuteen, hyytävään poikkeustilaan. 

Poikkeuksellisista vuosista selviytymiseen tarvitaan toivoa, osaamista ja tietoa eri aloilta: ihmistä kohtaavissa kriiseissä on eduksi tuntea ihmistä emmekä aina voi tietää, mikä tutkimusala seuraavaksi osoittautuu todella tärkeäksi. 

Koneen Säätiö tämänkertainen lahjoitus suomalaisille yliopistoille on toivoaksemme säätiön itsensä näköinen: vahvasti humanismiin uskova, taiteisiin taipuvainen ja moninaisuutta ylläpitävä.