Georgy Mamedov / Queering the left antipatriarchalism (työnimi). Luentosarja ja seminaari

Hakemuksen tiivistelmä

Temaattisena kehyksenä Georgy Mamedovin residenssiin ovat risteymät – intersektiot – eri ajatusmallien välillä. Projektissa kartoitetaan queer-teorioiden ja vasemmistolaisuuden olemassaolevia ja mahdollisia tulevia yhteyksiä, tavoitteena päivittää käsitystä teoreettisesta vasemmistolaisuudesta vastaamaan paremmin nykyaikaa. Näitä yhteyksiä löytyy vasemmistolaisesta kirjallisuudesta ja toiminnasta. Esimerkiksi patriarkalismin vastustaminen on ollut yksi keskeinen pyrkimys työläisnaisliikkeessä toistasataa vuotta sitten. Mamedov kuratoi seminaarin, johon kutsutaan paikallisia toimijoita, joiden työssä vasemmistolaisuus ja queer risteävät hedelmällisillä tavoilla. Lisäksi Mamedov pitää neljän luennon sarjan Taidekoulu Maassa, jotka ovat myös laajalle yleisölle avoimia ja joita voi seurata myös Zoom-videopuhelun kautta. Tärkeä tavoite residenssissä on verkostoituminen eri paikallisten toimijoiden kesken ja Mamedovin kanssa.