Valtiollisia raja-aitoja pidetään tavallisesti ihmisyhteisöjen välisenä poliittisena kysymyksenä. Ihmiskeskeinen tulkinta rajaesteiden politiikasta sivuuttaa sen, että rajaesteillä on peruuttamattomia ja usein turmiollisia vaikutuksia luontoon ja biodiversiteettiin. Yhdysvaltojen 1990-luvulla käynnistämä ja Trumpin hallinnon kiihdyttämä Yhdysvaltain ja Meksikon välinen rajamuurihanke on esimerkki luontoa lopullisesti muokkaavasta politiikasta. Ilmastonmuutoksen, lajikadon ja elinympäristöjen pirstoutumisen johdosta rajamuurien ja -aitojen luontovaikutukset ovat entistä ajankohtaisempi kysymys: onko ihmiskunnalla varaa tai oikeutta kaventaa biodiversiteettiä entisestään? Airin Bahmani ja Bruno Jäntti pohtivat asiaa blogikirjoituksessaan.

Ajatus siitä, että rajaesteillä olisi laajamittaisia vaikutuksia luontoon, saattaa ensi alkuun kuulostaa paisutellulta. Valtioiden välisen rajamuurin luontovaikutukset varmaankin näkyvät konkreettisen rajan alueella, mutta onko muka niin, että rajaesteinfrastruktuurin pystyttäminen todella typistää luonnon monimuotoisuutta?

Rajaesteiden luontovaikutuksia on alettu tutkia vasta hiljattain. Biologit ovat alkaneet kerätä empiiristä aineistoa rajaesteiden luontovaikutuksista 2010-luvulla ja aihetta tutkitaan jatkuvasti enemmän. Rajaesteiden luontovaikutusten merkittävyyteen heränneet ja aihepiirin osakseen saamasta vähäisestä huomiosta huolestuneet tutkijat ovat käsitteellistäneet rajaesteiden luontovaikutuksia kartoittavan tutkimussuunnan termillä “aitojen ekologia”.

Tarkastelkaamme Yhdysvaltojen ja Meksikon välistä yli 3100 kilometrin pituista valtiorajaa, alueen luontoa ja sinne pystytettävä muuri-infrastruktuuria. Meksikonlahdelta Tyynelle valtamerelle ulottuva Yhdysvaltain ja Meksikon valtioraja läpäisee lukuisten vuoristojen, kahden Pohjois-Amerikan neljästä autiomaasta, kosteikkojen, trooppisten ja subtrooppisten lehtimetsien, trooppisten soiden, suolamarskien ja useiden jokialueiden ekosysteemit. Raja-alueen luonnon rikkaus kietoo sisäänsä valtavan määrän kotoperäisiä kasvi- ja eläinlajeja – eliölajeja tai alalajeja, joita esiintyy vain tietyllä, rajatulla ja verrattaen suppealla maantieteellisellä alueella, jonka olosuhteisiin ne ovat evoluution seurauksena sopeutuneet. Alueen ainutlaatuiset ekosysteemit ovat harvinaisten, haavoittuvaisten ja paikoin uhanalaisten eläin- ja kasvilajien ainoa elinympäristö.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Kalifornian ja Arizonan ja Meksikossa Sonoran osavaltioiden alueelle sijoittuvalla Sonoran aavikolla elää ainakin 2000 kotoperäistä kasvilajia – enemmän kuin missään muualla koko Pohjois-Amerikassa. Lisäksi Sonoran aavikolla asuu ainakin 12 eläinlajia, joita ei ole missään muualla maailmassa. Sama poikkeuksellinen monimuotoisuus huokuu monista raja-alueen ekosysteemeistä. Meksikon ja Yhdysvaltain välisen rajan itäpäässä sijaitsee Rio Granden laakso, joka on luonnoltaan koko Yhdysvaltojen monimuotoisin elinympäristö. Meksikon ja Yhdysvaltain välisen rajan luontoalueet ovat niiden biodiversiteetin poikkeuksellisen runsauden ohella ainutkertaisia myös siksi, että niihin lukeutuu alueita, joissa Amerikan mantereen eteläiset ja pohjoiset lajit kohtaavat. Esimerkiksi jaguaarien pohjoisin elinympäristö Amerikan mantereella on Meksikon ja Yhdysvaltain valtiorajan tuntumassa ja mantereen pohjoisosissa asuvan mustakarhun eteläisin elinympäristö on niin ikään Meksikon ja Yhdysvaltain rajan lähistöllä. Meksikon ja Yhdysvaltojen raja-alueen luonto on huomattavasti monimuotoisempaa kuin esimerkiksi Yosemiten tai Yellowstonen kansallispuistojen luonto.

Vaikka aitojen ekologia onkin tutkimussuuntana vielä nuori, ovat biologit johtaneet olemassa olevasta Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalla kerätystä aineistosta seuraavat johtopäätökset: Yhdysvaltain ja Meksikon rajamuurilla on katastrofaalinen vaikutus rajan alueen ainutlaatuisiin ja haavoittuvaisiin ekosysteemeihin. Rakennetut muuriosuudet ovat tuhonneet suojeltuja luontoalueita, estäneet eläinten pääsyn elintärkeiden ruoka- ja vesivarantojen äärelle, muokanneet eläinkantoja, vahingoittaneet Yhdysvaltojen ja Meksikon yhteisiä luonnonsuojeluhankkeita, hävittäneet villieläinten luonnollisia muuttoreittejä ja johtaneet uhanalaisten eläinten kuolemiin.

Yhdysvaltojen hallituksen rakentamasta muurista käydyssä julkisessa keskustelussa on esillä lukuisia muuria arvostelevia argumentteja, mutta huomio siitä, että muuri uhkaa luonnon monimuotoisuutta, ei ole vielä vakiintunut yleisesti tunnetuksi näkökohdaksi. Rajaesteiden luontovaikutuksiin syventyneiden biologien mukaan kyse on kuitenkin akuutista ongelmasta, joka täytyy tehdä tiettäväksi, ja johon on puututtava viipymättä.

Kirjoitamme paraikaa aihepiiristä Koneen Säätiön rahoittamaa tietokirjaa. Halusimme alkaa tutkia rajaesteiden ekologiaa ennen muuta siksi, että elämme tällä hetkellä useiden huolestuttavien trendien, kuten lajikadon ja elinympäristöjen tuhoutumisen aikakautta. Suoranaisen lajikadon ohella eläinpopulaatioiden koko pienenee. Selkärankaisten villieläinten määrät ovat laskeneet maailmanlaajuisesti keskimäärin 60 prosenttia vuosien 1970 ja 2014 välisenä aikana. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa populaatiot ovat pienentyneet keskimäärin 89 prosenttia ja Afrikassa 56 prosenttia. Makean veden – järvien, jokien ja kosteikkojen – eläinten populaatioiden koko on pienentynyt keskimäärin noin 83 prosenttia viimeisten 40 vuoden aikana. Ympäristöjärjestö WWF on kuvaillut nykyistä kehitystä “ennennäkemättömäksi ihmisen aiheuttamaksi sukupuuttoaalloksi”. Vuonna 2018 kolmeneljäsosaa maapallon maa-alueista oli muuttunut ihmisen vaikutuksen seurauksena.

Ainutlaatuisia ekosysteemejä läpäisevälle ja näitä luontoalueita turmelevalle muurille on Yhdysvalloissa ja muissa valtioissa ekologisesti kestäviä vaihtoehtoja. Rajaesteiden ekologiaan perehtyneet biologit ja luonnonsuojelujärjestöt alleviivaavatkin Yhdysvalloissa tällä hetkellä seuraavaa kysymystä: onko ihmiskunnalla enää varaa kaventaa luonnon monimuotoisuutta?