Narratiivisen maalaustaiteen kerronnan muodot, yhteiskunnallisuus ja menneisyyden rekonstruktiot 1800-luvun Suomessa

Hakemuksen tiivistelmä

Suomalaisessa maalaustaiteessa tehtiin 1800-luvulla, muun eurooppalaisen taiteen tapaan, erilaisia kertomuksellisia elementtejä sisältäviä, oman tai menneen ajan kohtauksia esittäviä maalauksia. Nämä maalaukset luokiteltiin jo omana aikanaan tai myöhemmässä keskustelussa eri lajityypeiksi, jotka arvotettiin hyvin eri tavoin. Paikoitellen lajityyppien rajat olivat kuitenkin häilyviä ja jopa osin päällekkäisiä. Tutkimuksessani katson kaanonia toisin ja esitän luokittelua, jossa nämä arvotetut 1800-luvun usein performatiiviset maalaustaiteen lajit: laatukuva, historiamaalaus ja kansatieteellinen kuvaus, luokitellaan narratiivisen maalaustaiteen yläkategorian alle. Performatiivisuudella viittaan tapoihin esittää narratiivinen kohtaus tunne-eleineen taiteessa. Tutkimuksessa vakiinnutan ja perustelen narratiivisen maalaustaiteen käsitettä tarkastelemalla 1800-luvun maalaustaiteen lajien yhtäläisyyksiä, kerronnan muotoja sekä yhteiskunnallisia merkityksiä ja vaikutusta, yksittäisten maalausten tai maalausten joukkojen, tapausesimerkkien (case studies) kautta. Kiinnitän huomion tapoihin, joilla nämä eri lajien maalaukset jokainen rekonstruoivat menneisyyden tai oman aikansa tapahtumia ja miten ne osaltaan ovat vaikuttaneet kollektiivisen kulttuurisen muistin muotoutumiseen. Tutkin niiden dokumentaatiovoimaa, tapoja luoda tai rekonstruoida kulttuurista muistia. Tarkastelen 1800-luvun suomalaisten narratiivisten taulumaalausten kuva-aiheita, ikonografiaa sekä kerronnallisia sisältöjä. Narratiivisuuden tarkastelussa ihmis- ja eläinkuvausten eri aspektit ja merkitykset, mukaan lukien eläinten toimijuus sekä elinympäristö- ja luontosuhde ovat keskeisessä osassa. Kyseessä on ensimmäinen kokoava tutkimus, joka tarkastelee 1800-luvun kerronnallisen maalaustaiteen lajeja yhdessä ja esitetyistä lähtökohdista.