Taiteellinen työskentely tunnetyön parissa

Minua kiinnostaa, mitä ihmisten ja asioiden välillä tapahtuu – millaisissa suhteissa olemme toisiimme ja millaisissa (olo)suhteissa taide tulee esiin. Lähestyn suhteita muuttuvina, neuvottelun alaisina, avoimuuteen ja suostumukseen perustuvina järjestelminä. Suhdepuhe on tärkeää ja radikaalia, koska se luo avointa kulttuuria, jossa voi saada hyvinvointia vapautumalla norminmukaisista odotuksista ja väkivaltaisista tottumuksista. Ajattelen suhteita ja rakastajuutta praktiikkana, joka läpäisee seksin, ystävyyksien ja romanttisen elämän lisäksi muut ihmissuhteet, ei-inhimilliset suhteet, työelämän ja globaalit verkostot. Mietin, voiko taiteilijan, kuraattorin tai kirjoittajan position nähdä paralleelina rakastajan positiolle, ja minkälaisia eettisiä vastuita tämä positio tuo mukanaan. Apurahakauden aikana julkaisen Meni tunteisiin -podcast-sarjan (yhdessä kuvataiteilija Elina Nissisen kanssa), kuratoin ryhmänäyttelyn sekä kirjoitan esseekokoelman. Podcast käsittelee tunteita taiteellisessa työssä ja taidekentällä. Näyttelyn temaattiset lähtökohdat ovat halu ja teosten fetissinomainen luonne sekä toisaalta suostumus ja objektivoinnin etiikka. Kun vuonna 2018 sain ensimmäisen ja ainoan henkilökohtaisen työskentelyapurahani, entinen professorini ilmestyi uneeni. Hän sanoi: ”Kerron sinulle nyt salaisuuden, jonka vain apurahansaajat tietävät. Jutun juju on se, että koko apurahakautena et tee mitään, paitsi viimeisenä viikkona teet jonkun pikku paskan, ja sitten vain sanot että teit sitä koko tämän ajan.” Jäin miettimään unta ja siihen liittyvää kysymystä: kuinka paljon työtä on sopiva määrä? Mietin odotuksia ja pärjäämistä taiteen ammattikentillä. Mietin, mikä on rakenteellista ja mikä yksilöllistä kamppailua. Esseekokoelma käsittelee taiteellista työtä ja suhdeaiheita autobiografisesti kytkeytyen moniin elämän alueisiin, kuten työelämään, populaarikulttuuriin, haluun, tunteisiin sekä sukupuoleen ja muihin intersektioihin.