Suistamolaisten itkuvirsien uudelleenopettelu

Syvennyn suistamolaisiin itkuvirsiin, joita on tallennettu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoihin äänitteinä sekä teksteinä. Rajakarjalaisia itkuvirsiä ei ole koottu yksiin kansiin, vaan ne ovat hajanaisesti eri kokoelmissa. Kuuntelen äänitteitä, opettelen niitä matkimalla sekä litteroimalla tekstejä. Opettelen teksteinä tallennettuja itkuja ja sävellän niille tarvittaessa melodioita. Vertailen eri tekstimateriaaleja keskenään luoden itselleni suistamolaisten itkujen sanakirjaa metaforista ja rituaalisesta kielestä. Luon tämän perusteella omia harjoitelmia itkuteksteistä suistamolaiseen tyyliin. Tavoitteeni on opetella arkistojen materiaalia niin, että voin tulevaisuudessa spontaanisti äänellä itkeä ammentaen suistamolaisesta itkukielestä. Lisäksi luon muutamista teksteistä modernimpaa kansanmusiikkia, joissa säestän lauluani sormipianoilla sekä lyömäsoittimilla. Minulle äänellä itkeminen on musiikin ja tekstin kautta tunteiden jakamista, rakkauden välittämistä ja yhteisön hoitamista. Koen olevani sen kautta osa sukupolvien ketjua. Nykyään erityisesti karjalankielisten itkijöiden tarve on suuri ja siksi haluan oppia lisää. Olen oppinut itkuvirsiperinnettä osana kansanmusiikin ammattiopintojani sekä käyttänyt perinteisiä itkuja musiikissani. Vaikka olen tavallaan kokenut itkijä, niin silti olen omakohtaisella itkumatkalla vasta alussa: suistamolaisten itkujen kohtaaminen arkistoissa tuntui erityiseltä, tutulta ja koskettavalta samaan aikaan. Kuin olisin palannut itkuvirsien maailmassa samalla tavalla tuntemattomaan, mutta tuttuun kotiin, kuin mitä koen matkoilla Suistamon kotiseudulle. Jokin minusta tunnistaa sen omakseen. Itkukieli pohjautuu puhuttuun kieleen, mutta sen metaforiset ilmaisut ja runollinen muoto ovat tavallaan oma kielensä arkikielen ulkopuolella. Työskentelyperiodilla aloitan tutkimusmatkani tähän äärimmäisen uhanalaiseen sydämeni kieleen, suistamolaiseen itkukieleen.