Rintamakirjeet, metsä ja fenomenologinen tiedostamaton

Työskentelyni lähtökohtana on fenomenologinen käsitys tiedostamattomasta, jossa tiedostamatonta ei etsitäkään mielen syvyyksistä vaan eletyn ruumiin ja eletyn tilan muodostamasta horisontaalisesta ulottuvuudesta. Residenssijakson aikana kehitän ruumiillista praktiikkaa, jossa asetun vuorovaikutuksen kenttään isoisäni vuosien 1940-1944 aikana kirjoittamien rintamakirjeiden seurassa. Yhdessä kirjeiden kanssa luomme huokoisen, sensomotorisen, emotionaalisen ja interaktiivisen kentän, jota kautta pyrimme paljastamaan ylisukupolvista tiedostamatonta. Rintamakirjeet ovat kuin kätkössä ollut luolamaalaus, joka avaa sisäänkäyntejä salattuun tietoon. Prosessi kytkeytyy osaksi pitkäkestoista Metsän alaiset -praktiikkaani, jossa tutkimme metsän rihmastollisia verkostoja. Residenssijakson aikana menen päivittäin kirjeen kanssa metsään ja asetumme vuorovaikutuksen kenttään, metsä näyttämönämme. Tapaan siellä isoisäni ensimmäistä kertaa. Dokumentoin, tallennan ja kehitän tätä ruumiillisen tiedostamattoman praktiikkaa koko residenssijakson ajan. Olemme läpeensä kietoutuneita planeettamme olosuhteisiin kokonaisvaltaisina, ruumiillismielisinä olentoina. Mielen ulottuvuus onkin keskeinen, kun etsimme tietä muutokseen, johon ekologinen kriisi meitä pakottaa. Ihmisen mielikään ei ole erillinen luonnosta vaan mentaaliset ilmiöt ovat myös ruumiillisia. Työskentelyssäni käytän myyttistä diskurssia ruumiillisen ajattelun työkaluna, joka avaa todellisuuden horisonttia havaintokokemusten sekä mielikuvituksen polttopisteissä. Tähän mielentilaan siirtymisen välineitä voivat olla muun muassa yksinkertaiset henkilökohtaiset riitit, kuten tämä päivittäin toistuva, ylisukupolvisiin prosesseihin punoutuva rintamakirjepraktiikka.